Sisällön tarjoaa Blogger.

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Heissan! Niin se vain kuukausi kului joulun ja lomailun merkeissä. Nyt on jo tammikuu pitkällä ja arki on alkanut. Kerroinkin jo tuossa edellisessä postauksessa, että olimme lähdössä reissuun ennen joulua. Ennen joulua teimme siis perheen kanssa reissun Teneriffalle. Perheen isommat pojat jäivät kotiin kissan- ja talon vahdiksi. Reissu sujui kerta kaikkiaan loistavasti ja ilmatkin suosivat meitä hyvin. Lyhyesti sanottuna, nappireissu oli :) Joulun ja uuden vuoden vietimme kotona perheen kesken. Tuntui jotenkin siltä, että reissun jälkeen ei edes kaivannut hirveästi muuta ohjelmaa...Viime viikolla oli jo tunne, että jotain pitää saada aikaan, joten tein kotona pientä suursiivousta kaappien suhteen. Olen todennut, että silloin on ollut riittävän pitkään lomalla, kun jaksaa tehdä muutakin kuin perussiivouksia...

Bloggauksenkin suhteen olen ollut ihan lomalla. En ole postannut taikka lukenut muiden blogeja. Totaaliloma on siis ollut :D Jospa bloggauskin taas nyt käynnistyisi.

Instagram on ollut melko aktiivisessa käytössä koko joulun ajan ja  sieltä minut löytää nimellä Mylifeblogi. Instassa on kuvia jouluisesta kodistammekin.

Alla muutama kuva keittiöstä ja olkkarista. Joulu on riisuttu pois meiltä ja kevättä näkyy jo kotona pieninä vaaleanpunaisina pilkahduksina. Saa nähdä pysyykö tämä väri meillä montako kuukautta :D



Mukavaa tammikuuta sinne!
 Lupaan tulla muidenkin blogeja kurkkaan tällä viikolla.

Jaana


14 kommenttia

  1. Joulu on täälläkin melkein poissa. Ainoastaan valopallot ja kynttilät niitä haluan vielä poltella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöitä voi polttaa koko vuoden 💓 Mukavaa viikonloppua 😊

      Poista
  2. Kauniita talvisia kuvia! Minulla ei ole tuota valotaulua kotona, tyttärellä se on ja se on kiva. Täällä on jo päivä pidentynyt, huomasin kun töistä tulin, että kyllä se kevät sieltä vain tulee joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun päivät pitenee! Kevät siellä tulee 😊👍 Ihanaa viikonloppua ❤

      Poista
  3. Joulu sai mellä jo väistyä ennen uutta vuotta. Nyt vauhdilla kohti kevättä!
    Blogit täälläkin olleet hieman huilimassa, kun ei ole ollut mitään kerrottavaa, ainakaan omasta mielestä ;) Ja käsissä mieluumin neulepuikot kuin läppäri...
    Mukavaa tammikuun jatkoa <3

    VastaaPoista
  4. Onnistunut loma siis ja hyvä välillä unohtaa ns. some maailma loman ajaksi, niin jaksaa taas sitäkin hommaa uudella innokkuudella :) Toivottavasti tuo aurinko tulisi pian tännekkin, jotenki kaipaa jo aurinkoa. Ihanaa tulevaa viikonloppua sinne <3 Kiva ko kävit osallistumassa arvontaan :)

    VastaaPoista
  5. Täällä joulu myös siivottu pois ja vaaleanpunaista itsekin jo nostin varastosta esille, jospa viikonloppuna vaihtaisi päällisiä. Pikkuhiljaa! :)
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kauniin raikkaat tunnelmat teillä. <3 Ihanaa olla välillä kunnon lomalla ja toivottavasti reissu oli huikea.

    Mukavaa viikonloppua Jaana <3

    VastaaPoista
  7. Meillä on vieläkin kuusi sisällä, tänään se on tarkoitus heivata pihalle. Kivalta näyttää teidän huusholli.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Hei Jaana. Ensi kertaa vierailulla sun blogissasi. Kiva väripilkku tuo vaaleanpunainen tyyny - ja mikäs söpö kisuliini siellä katselee talvea ulos ikkunasta!

    VastaaPoista
  9. Blogilomaa on täälläkin pidetty, osittain muiden kiireiden vuoksi. Tänään vasti saatiin joulukin siivottua kunnolla kodista pois. Nyt ajatukset kevääseen, kyllä se sieltä tulee. Ihanaa vuotta 2018 Jaana :)

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia :) Hyvää alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
  11. Joskus tekee hyvää pitää pientä blogilomaakin :) Ihanaa alkanutta vuotta Siulle <3

    VastaaPoista
  12. Lomailu tekee aina hyvää, ja välillä se on tarpeellista ihan kaikesta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)