Sisällön tarjoaa Blogger.

Fiiliksiä viikonlopun alkaessa

Heippatirallaa! Viikonloppu on alkamassa ja mieli on odottava. Vanhin poikani on ollut nyt kaksi viikkoa armeijan harmaissa ja pääsee nyt eka kertaa kotilomille. Haen hänet rautatieasemalta tänään alkuillasta. Mukava saada poika kotiin. Poika mahtaa olla väsynyt, kun on ollut metsäleirillä viime yön...Saa onneksi nukkua omassa sängyssä rauhassa ensi yön <3 

Tämän päivän pääohjelma on siis siinä. Muuten viikonloppuna meinaan käydä urheilemassa, ulkoilemassa ja sohvan siimeksissä katsoa hömppää telkkarista. Muuta en kaipaa tähän viikonloppuun. 

Lähiviikkoina ja kevään mittaan on tulossa kumminkin mukavaa ohjelmaa, jota on kiva odotella. Tämä talviaika menee hiukan horroksessa...Vaikka olen minä skarpannut jälleen tiettyjen terveystottumusten suhteen ja panostanut omaan hyvinvointiin. Niistä tulossa myöhemmin ihan oma postaus...

Mitä sinun viikonloppuun kuuluu?

Jaana

Kissamme Nipsu <3

24 kommenttia

  1. Meillä on kolme poikaa käynyt armeijan, jokainen vuoden.
    Kyllä se sellaista aikaa oli äidillekin, ettei millään tottunut kun taas poika lähti. Me vietiin kans linja-autolle meiltä (30km)
    Muistan kun oli leiriviikko,kyllä uni pojalle maistui ihanassa sängyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä 😥 Meillä junalle ja bussille matkaa vain reilu 10km. Juu, poikakin nukahti jo auton kyytiin... Ihanaa viikonloppua Tuija 💖

      Poista
  2. Oi armeijan harmaat, nauttikaa siellä toistenne seurasta. Tänään täällä vaan ollaan ja huomenna koko perheen voimin The Greates Showman ja sunnuntaina pikkuserkkutreffit Lahdessa.

    Ihanaa viikonloppua Jaana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nautitaan! Varmaan hieno tuo esitys! Treffit kuulostaa hyvältä 😊 Ihanaakin ihanampaa viikonloppua Tiia 💖

      Poista
  3. Voi ihana saada varmasti poika kotiin viikonlopuksi 😊 Minä oon vielä lomalla mutta mies illat töissä. Kotoilua ja hömppää telkusta on täälläkin tiedossa 😄 Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kiva saada poika kotiin ❤ Ihanaa, kun sulla on vielä lomaa Suvi, nauti 💖

      Poista
  4. Ihanaa, kun saatte pojan kotiin.
    Täällä oltu kahden päivän vapailla ja viikonloppuna töitä ja kotoilua :)

    Hyvää viikonloppua Jaana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tsemppiä työviikonloppuun Sari 💖

      Poista
  5. Kiva, kun poika tulee lomille.
    Meillä on tuo aika vielä edessäpäin.

    Ihana Nipsu kissa!❤️

    Viikonlopun olen töissä, mutta tänään saunotaan ja katsellaan telkkua.

    Hyvää viikonloppua Jaana!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotiloma 💖 Se on haikea hetki, kun nuori lähtee armeijaan...Tsemppiä töihin ja hyvää viikonloppua ❤

      Poista
  6. Käyn vielä lauantaina töissä ja sitten alkaa minun viikonloppu:)
    Rentoa oleilua, ulkoilua ja hyvää ruokaa, mitäpä sitä muuta kaipaa.
    Ihanaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sulle töihin 👍 sun viikonloppuun kuuluu kaikki tärkein, muuta ei tarvitse 💖

      Poista
  7. Ihana kun saatte pojan kotia♥ Kiva kun on mukavaa ohjelmaa tiedossa! Voi miten on suloinen Nipsu♥ Huomenna tehdään koko päivä töitä ja sunnuntaina vapaillaan:) Mukavaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mukavaa viikon alkua sulle <3

      Poista
  8. Meillä olisi Likkakin halunnut mennä armeijaan, mutta valitsi vaihto-oppilasvuoden Japanissa ;)
    Viikonloppu menee opiskellessa ja kotihommissa ja toivon ehtiväni myös neulomaan....

    Lumista viikonloppua sinne pohjoiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Japanin vuosi varmaan ollut hieno kokemus! Ihanaa viikon alkua <3

      Poista
  9. Chillit viikonloput tekevät aina välillä hyvää <3 itse olen vkl.n töissä, mutta muuten ei suurempia ohjelmanumeroita ole. Ihanaa, kun kerkiää välilä istumaan tähän koneen ääreen nauttimaan muiden blogeista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! Mä tarvin ainakin rauhaa viikonloppuun, muuten alkuviikko ei lähde käyntiin ollenkaan! Ihanaa viikkoa <3

      Poista
  10. Itsekin kaipaan viikonloppuihin ihan vain rentoa oloa ja mahdollisimman vähän ohjelmaa.
    Tänään käytiin hakemassa minulle uusi auto kun edellinen oli niin pieni että pelotti ajaa sillä talvella kun tuntui aina että se lähtee käsistä, ei tuo uusikaan mikään super suuri ole mutta vähän isompi kuitenkin. Myös pukin tuomat lahjakortit käytiin tuhlaamassa. OIkein leppoisaa iltaa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea uudesta autosta ja pöydästä, se oli hieno! Ihana viikon alkua Nanni <3

      Poista
  11. Toivottavasti viikonloppu oli ihana! Meillä oli jotenkin erilainen ja ihan täydellinen viikonloppu, ilta ja yö kaksin miehen kanssa, messut lasten kanssa ja eilinen rinteessä perheen kanssa, päälle juoksulenkki, sauna ja puhtaat lakanat. <3 Miten armeija on lähtenyt käyntiin? Sekä mieheni, että molemmat veljeni aloittivat tammikuussa aikanaan ja kolme kertaa olen ollut helmikuussa valatilaisuudessa ulkona, aina -27 astetta. Kauheaa katsella kun nuoret miehet ovat siellä korvat paljaana!

    VastaaPoista
  12. Mukavaa, kun sait poikasi lomille. Oli varmaan väsynyt mies.
    Vuoden päästä se on meidänkin kuopuksella edessä.
    Mukavaa viikkoa Jaana <3

    VastaaPoista
  13. Täydelliseltä kuulosti viikonloppusi :) Toivotaan että tämä viikkokin on aivan yhtä ihana :)

    VastaaPoista
  14. Vähän myöhäinen vastaus...en oo vaan ehtinyt lukemaan kaikkien postauksia, vaikka oon kotosalla. Viikon some tauko teki vissiin terää. Nyt ajattelin tänä iltana keskittyä koneen ääreen ja lukea kaikkien postaukset. Ihanaa varmaan kun saitte pojan viikonlopuksi kotiin, aina sitä on lapsia ikävä vaikka tietää että kaikki hyvin ja ei mitään hätää ole. Täällä kans yritetään pitää itsestään parempaa huolta, kuntoilemalla ja syömällä vähän terveellisemmin. Ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)