Sisällön tarjoaa Blogger.

Ihana löhöilynurkka portaiden alle, DIY-laverin kera


Moikka! Siellä on mahdollisesti joku jo ihmetellyt, että missäs sitä Jaanaa pidellään, kun ei ole kuulunut tai näkynyt blogimaailmassa, vaikka on lomalla.


Mitäpä muutakaan täällä on tehty kuin rempattu. Meillä kotona portaiden alus on ollut kodin kamalin paikka. Aiemmin siinä oli askartelupöytäni, kun vielä korttiaskartelua harrastelin. Pikkuhiljaa siitä tuli sekainen pöytä, johon kaikki kasasi vain tavaroitaan ja pöytä ei ollut enää tarkoituksenmukaisessa käytössä ollenkaan. Kesällä jo harmittelin, että en ehtinyt sitä siivota oikein  kunnolla. Nurkkauksessa oli vielä verhot, jotka peitti vielä tämän kaiken kauheuden...Onneksi teistä ei ole moni sitä kauheutta nähnyt :D 


Tämän viikon eka virallisena lomapäivänä eli maanantaina otin härkää sarvista ja tyhjensin nurkan kokonaan. Olin salaa haaveillut nurkkaan jotain ihanaa lepo /kotoilunurkkausta, johon voi mennä loikoilemaaan ja lukemaan kirjaa tai sisustuslehteä tai ihan vain somettamaan. Katselin vähän aikaa sisustusvaihtoehtoja portaiden alle. Halusin sinne laverin. No sopivaa laveria ei tuntunut löytyvän. Salaa haaveilin, että voisihan sellaisen laverin tehdä itsekin, jos osaisi. Mies sitten sanoi sen asian ääneen ja luki ajatukseni. Siitä alkoi kova suunnittelu ja tiistaina olimme jo hakemassa tavaraa laverin runkoon. Mies ja minä yhdessä rakensimme laverin. Tietty minä suunnittelin nurkan sisustamisen...Tiesin, että haluan nurkkaukseen tietyt valot, viltin, tyynyjä ja jotain muuta kivaa...

Tänään sain sisustettua nurkkauksen valmiiksi ja olen kovin tyytyväinen. Loppujen lopuksi minun ei tarvinnut ostaa kuin tyynyjä ja valot. Muut sisustusjutut löytyi kotoa. Pakko vähän säästää välillä, eikä aina vain haalia uutta kotiin. Mitäs sanotte lopputuloksesta? Voisitteko köllötellä tuolla laverilla?












Alimmaisessa kuvassa olin jo raahannyt sen kamalan pöydän pois ja jäljellä oli vain tuo yksi Ikean hylly. Nyt sekin on onneksi poissa ja tilalla on tämä niin ihana lepopaikka <3 Kyllä nyt kelpaa pakkasella mennä viltin alle köllöttelemään <3

Lupaan nyt skarpata ja olla ahkerampi bloggaaja <3

Ihanaa iltaa teille, lähden nyt katsomaan miljonäärikisaa!

Jaana







Lomalle uusissa ripsissä

Jopas viikko hurahti jälleen vikkelään. Mulla alkoi syysloma viime perjantaina ja hetimiten suuntasimme auton nokan kohti Vuokattia. Vuokatissa nautimme Katinkullan kylpylästä, ulkoilusta ja keilaamisesta. Siinäpä se mennä vilahti muutama päivä heti loman alkuun. Eilen palailimme lomalta kotiin.

Kotona olikin tiedossa huippu ihana asia.
Pääsin nimittäin yhteistyön merkeissä kokeilemaan oululaista Kauneushoitola Tiiuskaa. Olen jo vähän aikaa haaveillut ripsen pidennyksistä ja volyymiripsistä. Kesällä minulla olikin volyymit, kuten joku varmaan muistaakin. Mietiskelin hetken, että minne menisin ottamaan uuset ripset. Eräs ystäväni mainitsi minulle, että hän on käynyt Tiialla ripsien pidennyksessä jo pidemmän aikaa. Otin Tiiaan yhteyden suosituksen perusteella ja pääsin hänen kanssa yhteistyöhön. Tiian löydät Facebookistakin.


Kiitän ja kumarran Tiiaa huippu ihanista ripsistä. Voin suositella Tiiaa. Tiialta löytyy toki muitakin palveluksia, kosmetologin ammatin puolesta. Kyllä näillä ripsillä kelpaa lähteä Helsinkiin Indiedaysin gaalatilaisuuteen ensi viikolla <3 Saa nähdä jäänkö näihin koukkuun näihin ripsiin...

Ihanaa viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle💕

Jaana










Arkiruokaohjeita kiertoon

Nyt pälkähti niin hyvä idea päässä, että piti tehdä postaus! Haluaisin hiukan vaihtaa vinkkejä ja ohjeita nopeista arkiruuista eli kerätäänkö porukalla vinkkejä blogiini.

Minä laitan ensimmäisen arkiruokareseptini tänne, niin laittakaa kommenttikenttään teidän oma, mielellään helppo ja nopea arkiruokaresepti  💕 Ei tarvitse olla itse keksimä. Saa olla toki omakin, jos sellainen on mielessä. 

Teen postauksen myöhemmin yhteenvedon merkeissä eli kokoan yhteen laittamanne reseptit. Niitä varmasti tullaan lukemaan ja niistä tulee kaikki hyötymään, niin minä kuin sinäkin. Mitäs sanotte?

Itse teen usein viikoksi ruokalistan, jonka mukaan kauppaan menen ostoksille. Saatan muokata reseptejä oman maun mukaan ja säveltää uusia tilanteen mukaan.

Tässäpä mun  yksi arkiruokaohjeeni, en muista ohjeen alkuperää:
 

Broileri pestopasta

Öljyä paistamiseen
Broileria 300-400g
Paprika
Suolaa,
Mustapippuria,
Pasta,
Ruokakerma 1 prk
Pestopurkki esim. Lidl
1. paista broileri öljyssä, mausta hiukan broileria suolalla ja mustapippurilla
2. keitä pasta paistamisen lomassa
3. lisää broilerin joukkoon paprika ja paista  hetken niin, että paprika vähän pehmenee
4.lisää joukkoon ruokakerma ja pesto
5. sekoita seos pastan sekaan
6. ruoka on valmis!
7. tarjoa ruokaa raikkaan salaatin kera

Nyt jään odottamaan mielenkiinnolla  teidän reseptejänne :)

Ihanaa viikon jatkoa teille <3

Jaana








Mitäs löytyi hullareilta...ja kuulumisia

Heippatirallaa!
Hullareilla piipahdin pikaisesti, mutta vain Herkussa eli stokkan ruokaosastolla. Vakio-ostoksena ovat tietysti juustot, niitä on pakko aina ostaa, kun ovat edukkaita. Siihen kylkeen piti ostaa naapurin pitkäripaisesta punaviini. Mukaan tarttui myös ciabataa, juustoille sopivia keksejä, viinilehtikääryleitä sekä tiramisua. Mausteítakin ostin muutaman purkin ja lapsille herkkuja. Eiköhän näillä eväillä tämä ilta pärjätä :D

Mitäs teille kuuluu? Ootteko käyneet hullareilla?

Mulla on takana rankka viikko ja tuntuu, että viikko kestää ja kestää...Töissä oli tosi raskasta erinäisistä syistä johtuen. Jospa ensi viikko olisi helpompi. Anoppikin joutui sairaalaan, mutta onneksi on paranemaan päin. En muista, että näin rankkaa viikkoa olisi ollut pitkään aikaan. Mieskin oli tällä viikolla kaksi kertaa reissussa, kohta tulee kotiin.

Tämän illan lepäilen ja katselen mitäs muuta kuin Vain elämää ohjelmaa. Se on niin piristävä ohjelma. Saa nähdä, että nukahdanko tänään kuinka aikaisin...Huomenna oiskin jälleen tiedossa futista. Se piristää aina :) Muuten viikonlopun vietän perheen kanssa rennosti.

Nyt alan laittamaan kuvassa olevia herkkuja esille ja rauhoitun nauttimaan illasta. Huomenna koetan päästä blogikierrokselle, kun ehdin. Tänään mä en jaksa tehdä muuta kuin tuijottaa tuota ruutua.

Ihanaa iltaa teille <3

Jaana


Sunnuntain minibrunssilla


 Minun oli ilo päästä tänään sunnuntaina monien oululaisten bloggaajien kanssa Viman ja Robert`s Coffeen järjestämälle minibrunssille. 

Ihan aluksi meille kerrottiin Viman taustoista ja pitkästä menneisyydessä Oulussa. Tämän jälkeen Robert`s Coffeen omistaja kertoi yrityksensä toiminnasta. Robert`s Coffee tarjosi meille oikein maistuvan minibrunssin. Kyseinen kahvila sijaitsee Viman kanssa vieretysten. Tämän jälkeen Beauty Spotin omistaja sanoi meille muutaman sanasen kauneushoitolansa toiminnasta ja kävimmekin tutustumassa kauneushoitolan tiloihin tilaisuuden lopussa. Beauty Spot sijaitsee Viman yläkerrassa.

Niin, olihan meillä pienimuotoinen muotinäytöskin syksyn ja tulevan talven muotitrendeistä, josta muutama kuva. Minäkin pääsin osallistumaan muotinäytökseen. Lähdin mukaan ihan sen vuoksi, että saisin uusia vinkkejä pukeutumiseen pukeutumisneuvojalta. Minun lisäksi malleina oli Suortuva blogin Nanni ja Jenni, blogin nimeä en nyt muista. Kuvia ei kovin montaa ole, kun itse olin kameran toisella puolella. Kuvat otti ystävällisesti Kaija <3 Todella hassua katsoa itseään kuvissa :D

Tässäpä kuvia tapahtumasta, olkaa hyvät!

Robert`s Coffeen tarjoamia brunssiherkkuja



Robert`s Coffeen omistaja kertoo kahvilan historiasta ja toiminnasta
Tämän syksyn muotia Vimassa
Pieni muotinäytös 










 Beauty spotin omistaja kertoilee yrityksensä toiminnasta
Beauty spotin kauneushoitolan tiloista muutama kuva


 Robert`s Coffeen viihtyisät tilat




Aamupäivä kului mukavasti tilaisuudessa. Mielelläni asioin Vimassa uudelleen ja käväisen kahvilla / brunssilla Robert`s Coffeessa. Yläkerran Beauty Spotissa mielelläni ottaisin myös jonkun ihanan kasvohoidon, jos vain mahdollista on :)

Lopuksi saimme ihanat pussukat, jotka sisälsivät alla olevien firmojen tuotteita.

Kiitos yhteistyökumppaneille:












Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Jaana




Vierailu toisen bloggaajan kodissa

Moikka!
Viime viikonloppuna olimme POP-bloggaajien kanssa tutustumassa aivan erityiseen kotiin, nimittäin Kootut murut blogin Jutan ihanaan kotiin. Jutan koti oli todella lämminhenkinen ja kodikas sekä persoonallinen. Koti oli yhtä väriloistoa ja vierailu oli oikeaa väriterapiaa!
Olipa niin mukava nähdä myös kivoja blogikamuja ja aika vierähti Jutan luona todella vauhdilla. Sunnuntai kului hyvässä seurassa ja juttua riitti.

Tässäpä kuvarypäs vierailusta, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...


 


 

 


 




 Eikös olekin ihana koti?

Nyt taidan lähteä saunomaan ja loppuilta kuluu jälleen herkutellen ja Vain elämää ohjelman parissa. Ihan parasta perjantai-iltaa sinne kaikille <3

Jaana

Olen ehdolla...

Iltaa!
Marraskuussa on edessä juhlat Helsingissä. Sinne matkaan muutaman blogiystävän kanssa täältä pohjoisesta. Pienen pieni blogini on ehdolla, kurkkaa alla olevaan osoitteeseen ja etsi sieltä My life ja klikkaa nimeä, jos haluat äänestää mua :)


Kiitos jo etukäteen <3

Jaana

Neljä arjenhallinnan peruspilaria

Huomenta sinne ruudun toiselle puolelle! Kiirusta on ollut, kuten varmaan postaustahdista olette huomanneetkin. Nykyään teen täyspitkää työviikkoa ja arki menee vieläkin nopeampaa. Arjenhallintaa on saanut miettiä yhä enemmän, kun vapaa-aikaa on vähemmän...Alla minulle tärkeitä arjenhallinnan asioita, joita ilman arki menisi ihan sekaisin.

1. Suunnittele ja valmistele asioita etukäteen
Itse suunnittelen etukäteen viikon ruokalistan ja käyn kaupassa viikonloppuna ostamassa seuraavan viikon ruokatarvikkeet. Tämä auttaa tosi paljon seuraavalla viikolla. Joka päivä ei tarvitse miettiä, että mitä ruokaa valmistetaan. Samalla ruuista tulee monipuolisia, koska olet voinut jo etukäteen suunnitella mitä minäkin päivänä syödään. Kiireessä tulee tehtyä usein samoja ruokia, koska aivot eivät kerta kaikkiaan raksuta kaupassa kiireen ja väsyn vuoksi. Onko kukaan huomannut samaa? Aikaakin säästää, jos kaupassa ei tarvitse käydä jatkuvasti...

Muitakin asioita voi suunnitella etukäteen. Perheelliset joutuvat suunnittelemaan päivänsä lasten ehdoilla ja lasten harrastusten mukaan. Siksi on tärkeää, että myös omia menoja suunnittelee etukäteen mm. omat urheilut. Usein hyvä tekosyy on, että ei ehdi, kun lasten harrastukset vie niin paljon aikaa. Itse mietin jo sunnuntaina, että milloin ehdin liikkua seuraavalla viikolla. Muuten voi käydä niin, että viikko luiskahtaa ohi ihan tuosta vain. Onhan se monesti sellaista sumplimista, mutta jos tahtoa on, löytyy myös aikaa...

Etukäteen tehdyt valmistelut voivat myös auttaa kiireessä. Itse lataan aamukahvin illalla valmiiksi ja jopa aamupalankin saatan tehdä valmiiksi illalla....Näin aamusta tulee kiireettömämpi ja rauhallisempi. Rakastan rauhallisia aamuja <3

2. Säännölliset ja terveelliset elintavat
Säännöllinen rytmi auttaa ainakin minua jaksamaan arjessa. Tämä käsittää nukkumisen, ruokailut ja liikunnan. Unta pitää saada riittävä määrä, että jaksaa koko päivän touhut. Itselläni unentarve on yössä 8-8,5h. Unen tarvekin on hyvä selvittää, niin tietää, että milloin on järkevää viimeistään mennä nukkumaan.

Ruokailuissa noudatan säännöllistä viiden aterian rytmiä. Omassa työssänikin jauhan tätä asiaa päivittäin :D Kun syö säännöllisesti ja terveellisesti, niin päivän aikana ei tule niin helposti 
väsymyksen hetkiä.

Säännöllinen liikunta auttaa myös jaksamaan, vaikka joskus tuntuu, että nyt ei jaksaisi lähteä urheilemaan. Kun urheilemaan lähtee, niin huomaakin, että kylläpä kannatti lähteä. Liikunnan jälkeen olo on yleensä super energinen.

3. Pieni lepohetki itsellesi päivässä
Usein töiden jälkeen tarvitsen sen pienen hetken itselleni. Lepään pienen hetken. Pieni rauhallinen kahvihetki tai hetki sohvalla antaa virtaa jaksamaan loppuilta. Ainahan tämä ei ole mahdollista, mutta ihan parasta on, jos sellainen hetki löytyy...

4. Viikonloppuna relataan
Viikonloppu on rentoutumista varten. Silloin annan itseni levätä ja kaipaan kiireettömiä hetkiä. Tuskastun, jos joka viikonloppu on täynnä ohjelmaa. Viikonloppuna valvon vähän pidempään ja nukun aamulla pidempään. Hyvä ruoka ja herkuttelut kuuluvat viikonloppuun. Kyllä ihminen on onnellinen pienistä asioista <3

Viikonloppuna minulle on tärkeää olla perheen kanssa. Jos omaa ohjelmaa tulee liikaa, koen olevani paitsiossa perheeltä. Toisaalta joskus on tärkeää tehdä omia juttuja, omia asioita. Ne auttaa jaksamaan ja piristää arkea. Tänä syksynä ohjelmaa olisi ollut niin paljon, että sitä on ihan pitänyt rajoittaa...

Tässäpä minun neljä tärkeää arjenhallinnan peruspilaria.

 Mikä sinua auttaa jaksamaan arjessa? Löytyykö samoja asioita?
Tänään lähden juniorin kanssa katsomaan AC-Oulun futispeliä ja muuten ollaankin varmaan kotosalla. Toivottavasti ehdin tehdä blogikierrosta illan päälle. Huomenna on erääseen ihanaan blogikotiin tutustuminen. Ihana nähdä kaikkia blogikavereita taas. Teen postausta tapaamisesta ensi viikolla. 

Nyt lähden valmistamaan lounasta perheelle...

Ihanaa lauantaita sinne ruudun toiselle puolelle <3

Jaana