Sisällön tarjoaa Blogger.

Muuttunut olohuoneemme

Olen pitkään salaa haaveillut olkkariimme divaanista, mutta niiden hinnat ovat saaneet karvat nousemaan pystyyn.

Yhtenä viikonloppuna satuin tutkimaan Kodin ykkösen nettisivuja. Kyseisenä viikonloppuna oli myöskin kaikki huonekalut -30%. Kävin myös liikkkeessä paikan päällä samana päivänä ja siellä kerrottiin, että päällekkäisiä tarjouksia ei voi olla. Illalla menin vielä nettiin ja huomasinkin, että netti antaa molemmat alennukset huonekaluista ja tämänkin divaanin hinnasta. Divaani oli plussa tarjouksessa lisäksi.Divaanille jäi hintaa vain muutaman euron yli sata euroa! Päätin tuhlata loput synttärirahat tähän ihanuuteen.

Väriltään tämä divaani on valkoinen ja nyt ainakaan en uskalla pitää tätä paljaaltaan ilman vilttiä. Viltit ovat pyörineet divaanin päällä miten milloinkin. Oisin halunnut valkoisen ison viltin esim. Ikeasta, mutta nyt ei ollut Ikean reissua tallella, niin ostin Lidlistä tämä vaalean viltin suojaksi. Ainakin tuon viltin väri sopii verhon vaaleaan raitaan, jos ei muuhun. Tyynyt ja vaaleanpunainen viltti ovat olleet minulla ja entuudestaan.

Facebookin kirpparilta ostin pikkuisen Lack-pöydän divaanin vierelle.







Toisen olkkarin sohva muutti vanhimman poikani huoneeseen ja toisen sohvan päälle tuli tämä valkoinen päällinen. Eihän tämä päällinen mikään niin hieno ole, mutta ajaa asian ja piristää kovasti näin keväällä ja koko olkkari valaistuu ihan silmissä. Vaaleanpunaiset tyynyt ostin Lidlistä. Natsaavat nyt divaanilla olevaan vilttiinkin kivasti.

Olkkarin lamppu sai myös lähtöpassit ja muutti yläkertaan. Tämän Ikean valaisimen ostin myöskin Facebookin kirppikseltä. Piristää kummasti sekin olkkaria, vaikka kyseisiä valaisimia on aika monella kotona, mutta ei meillä kuin vasta nyt.

 Hiihtolomalla päätimme, että kun kesä tulee, saavat vanhat tapetit kyytiä. Meidän olkkarin tapetointi ei oo ihan pikkujuttu, kun ikkunoita on paljon ja tapetointi on silloin yhtä palapeliä...Muitakin haaveita ois olkkarin pään menoksi, mutta kaikki ajallaan :)
Tämmöinen tämä olkkari nyt on :)
Ihanaa, nyt on jo torstai ja huomenna on jo jälleen vapaapäivä! Huomenna on jo huhtikuu ja kevät tulee vauhdilla. Huomenna on myös aprillipäivä. Aikooko kukaan tehdä aprillipilaa ? Paikallislehdessä varmaan löytyy jälleen joku hauska pila :) Voisihan sitä perhettä vähän aprillata ;) Jotain pientä ja sievää aprillausta <3
Mukavaa alkavaa viikonloppua <3
Jaana

Pääsiäinen kuvin

Meidän pääsiäistä on vietetty kotioloissa. Pitkän perjantain päivällisvieraana meillä kävi äitini. Laitoimme yhdessä ruokaa ja nautimme päivän kiireettömyydestä.  Eilen meillä piipahti myös rakas ystävämme päiväkahvilla. Olen tänä pääsiäisenä tavannut myös toiseksi vanhimman poikani tyttöystävänkin ensimmäistä kertaa. Voi sitä nuorta rakkautta <3
 
Tällä viikolla minulla on ollut mielessä paljon ajatuksia elämästä. Tiivistetysti ajattelen niin, että elämän pienistä hetkistä pitäisi nauttia ja kaikki on katoavaista. Elämä on juuri siinä edessäsi nyt eikä huomenna. Niin nopeasti elämä ja moni asia voi muuttua. Tätä asiaa ei tule kovin usein ajateltua, mutta niin se vain on. Nauttikaamme lähimmäisistämme ja elämästä tässä ja nyt <3
Elämä on <3
 

 
                   
 
 Suklaata suklaata...
 Meidän junnun ottama kuva ja hiukan epätarkka ja hämärä :D
 Sitä kuuluisaa Mariannekakkua...
 
 
Tämä viikko on tosiaan mennyt niin ajatuksissa ja elämää pohtiessa sekä pääsiäisjutuissa.
 
Ai niin pitääkin kertoa, että huhtikuun Tallinnan reissu muuttuikin hiukan. Olemmekin Tallinnassa yhden yön ja Helsingissä toisen yön ja osallistun sittenkin Indiedaysin Inspiration dayhin ja blogigaalaan. Ihana päästä jälleen näkemään teitä kaikkia ihanuuksia ja varmasti uusiakin tuttavuuksia.
 
Nyt terästäydyn ja lähden blogikierrokselle.
 
Ihanaa sunnuntaita <3
 
Jaana
  

Arvonnan voittaja selvillä :)

Vihdoin ja viimein sain suoritettua arvonnan. Arvonnan voittaja oli sellainen henkilö, joka ei ole ollutkaan kirjautunutkaan lukijakseni eli valitettavasti jouduin suorittamaan arvonnan uudelleen. Arvontasääntöhän oli, että blogini lukijaksi kirjautuneet lukijat voivat osallistua arvontaan. Tämän jälkeen toisen arvan nostettuani paperissa luki Tuija, Satulinna blogista. Onnea Tuija <3 Laitan sinulle postia tulemaan ensi viikolla :)
 
Leppoisaa iltaa ja mukavaa alkuviikkoa <3
 
Jaana

 


Lauantaina...

olen hiukan laittanut pääsiäistä kotiin...
Tehnyt lenkin järven ympäri kauniilla aurinkoisella säällä...
Puhunut monta pitkää puhelua rakkaan ystäväni ja läheiseni kanssa...
Nauttinut kiireettömästä päivästä...
 
Illalla aion
 
olla perheen kanssa...
Katsoa jotain hömppää telkkarista...
Nauttia lasillisen viiniä...
Ottaa rennosti...
 
Mitä sinun päivään on kuulunut?
 

 
 
 
Tuossa viimeisessä kuvassa on höyhen näköjään tipahtanut alaoksalle. Liekkö kissa ollut asialla :D
 
Arvonta on loppunut eilen perjantaina ja piakoin suoritan arvonnan, kunhan saan arvontakaverin ;)
 

Ihanaa lauantai-iltaa sinne ruudun toiselle puolelle!
 
Jaana
 


Arvontamuistutus!

Vielä ehtii mukaan ripsivärin arvontaan!
Arvonta on blogini lukijaksi kirjautuneille lukijoille.
Kirjautua voit vielä arvonnan yhteydessä :)
Paina alla olevaa klik-nappia, niin pääset mukaan arvontaan! 
Klik!

Viikko on sujahtanut jälleen nopsaan, onneksi huomenna on jo perjantai!
Teen uutta postausta huomenna tai viimeistään lauantaina :)
 
Mukavaa iltaa <3
 
Jaana
 

Arvotaan Oriflamen tuote!

Tässä jo jokin aikaa sitten lupasin teille arvontaa ja se tulee nyt tässä.
Sain Oriflame-emoltani arvontapalkinnoksi Oriflamen
 Giordani Gold Lash Panorama -ripsivärin (arvo 19€).

Lash Panorama ripsiväri antaa ripsiin ylellistä kaarevuutta ja kohotusta. Kohottavan ripsivärin silkkimäinen koostumus ja nerokas harja pidentää, kaareuttaa ja erottelee ripsiä. FortiFull Lash Complex vahvistaa ja hoitaa ripsiä sekä pitää ne joustavina ja kiiltävinä.

Arvonta koskee vain blogiini kirjautuneita lukijoita ja voit liittyä Googlen käyttäjäraadin blogini lukijaksi myös arvonnan yhteydessä. Vasemmalla on sininen palkki, jota napsauttamalla voit liittyä lukijaksi.


 Oriflamen tuotteet ovat täysin luonnon tuotteita ja niitä ei ole testattu eläimillä.
Kirjautuneet lukijat voi osallistua arvontaan tämän viikon perjantaihin saakka eli 18.3.16 saakka.
Arvontavoittajan julkaisen viikonlopun aikana.
Mukavaa viikkoa <3
Jaana


Lomailun makua


 

Kuten otsikkokin kertoo, täällä ollaan päästy ihan oikeasti lomailun makuun :) Olemme käyneet ulkoilemassa, pulkkamäessä, keilaamassa ja elokuvissa. Mies lähti äskettäin kahden nuorimmaisen pojan kanssa uimaan. Minä jäin kotiin naisellisista syistä...Miten sattuikin just lomaviikolle nää ihqut päivät. No minä jäin kotiin ja lupasin tehdä pannukakkua sillä aikaa, kun ovat uimassa. Pannukakku maistunee hyvin välipalaksi uimamiehille.
 
Mä olen ollut niin lomalla, että olen unohtanut kaikki rutiinitkin. No eikös se ole lomailun tarkoituskin? Siis rutiinien rikkominen. Olen ollut myös bloggailusta sivussa. Ikävähän tänne on vähän ollut, mutta muutaman päivän paussi on tehnyt hyvää. Aamulla oli jännä juttu sähköpostissa nimittäin se, että Blogirinki ja Indiedays yhdistää voimansa. Tuokohan tämä uudistus jotain uutta? Saa nähdä.
 
Aamulla kävimme miehen kanssa 1,5 tunnin kävelylenkin ja poimin samalla maljakkoon koivun ja pajun oksia. Mukava saada kevättä tänne kotiin sisällekin. Pajun oksia voisi hiukan koristella jo ensi viikolla, kun pääsiäinen alkaa lähestyä. Koivun oksiin odotan vain viherrystä :)
 
Miten teidän viikko on mennyt? Mitä olette touhunneet? En ole nyt yhtään kärryillä kenenkään asioissa, kun en oo tietokoneella paljon viihtynyt....Joten valaiskaa mua :)
 
Nyt lähden tuonne keittiöön pannarin tekoon, kun pojat kohta puolin tulevat uimasta. Ihanan pannarireseptin voitte vielä kurkata tästä vanhasta postauksesta, klik.
 
Ihanaa torstaita teille rakkaat lukijat <3
Torstai on toivoa täynnä <3
 
Jaana
 


Nyhtöleipä peston kera, ihana nopea herkku!

Pongasin ihan vasta uuden hittireseptin eli Nyhtöleipä pestolla = pestonyhtöleipä. Resepti oli Kodin kuvalehden sivuilla. Tänään päätin kokeilla reseptiä kanakeiton kaveriksi. Leipä oli hyvää ja maistui koko perheelle. Leivän voi tehdä alusta alkaen itse tai sitten toimia kuten minä eli ostaa valmis vaalea leipä tehdä siitä nyhtöleipä.  Ostin tähän leipään kaikki aineet Lidlistä (tämä ei ole maksettu mainos!). Aineksia leipään tuli vain kolme.



 

Nyhtöpestoleipä
 
- Puoli purkkia pestoa,
itse laitoin melkein koko purkin....
 
- Juustoraastetta reilu 1dl
 
- Vaalea pyöreä leipä
 
Ohje:
Leikkaa leipä  ristiin rastiin niin, että pohja jää ehjäksi
Levitä leivän väleihin pestoa ja juustoraastetta
Peitä leipä foliolla
Paista +200c lämmössä 10min.
Ota folio pois ja paista vielä 5min, jotta juusto on sulanut
Ota pois uunista
 
Nauti!
 
Esimerkiksi keiton tai salaatin kanssa sopii hyvin yhteen ja menee ihan iltapalana maidon tai viinin kera :D
 
Tänään on tiedossa vanhimman poikani sm-karsintapeli hallissa ja ilta kotoilua, kera herkkujen. Nyt saa lomaa myös dieetti. Jospa se pari kiloa tippuu paremmin, kun hiukan antaa lomaa myös kropalle .)
 
Ihanaa lauantaita kaikille sinne ruudun toiselle toiselle,
 pus <3
 
Jaana


Onko pakko lähteä merta edemmäs kalaan?




Täällä Oulun suunnalla on perinteisesti vko 10 lasten hiihtolomaviikko. Tuon loman nimen vois mielestäni muuttaa talvilomaviikoksi, kun usealla nykylapsella hiihtäminen on jäänyt vähempään. Meidänkin lapsilla tulee ulkoiltua ja luisteltua, mutta hiihtäminen on selvästi vähempää. Isommista lapsista puhumattakaan...

No joka tapauksessa meillä on ollut tapana varmaan kymmenen vuoden aikana lähteä jonnekin hiihtolomalla. Jotenkin se on vain kuulunut asiaan. Tänä vuonna olemmekin tekemässä poikkeuksen ja ei lähdetäkkään minnekään, vaan jäädään kotiin.
Joku voisi kysyä, että mitä ihmettä? Nyt ei vain tunnu siltä, että pitäisi lähteä minnekään. Teneriffan reissustakaan ei ole edes kahta kuukautta aikaa. Reissulle ei ole henkisesti siis tarvetta. Lapsetkin ovat mieluusti kotona ja varsinkin nuoriso....

Kotikaupungissakin voi viettää hiihtolomaa. Ajattelimme käydä ulkoilemassa, keilaamassa, uimassa ja syömässä ulkona. Kotona voi ottaa rennosti ja katsella vaikka hyviä leffoja. Nuorimmaiselle taisin luvata Risto Räppääjä elokuvan, joten elokuvateatterikin kutsuu. Minusta hiihtoloman suunnitelma kuulostaa ihan hyvältä :)
Mitäs olette mieltä? Pitääkö teidän mielestänne lähteä kotoa pois, että voi lomailla? Vai voiko kotikaupunkiin jäädä lomalle...Painaako kotityöt niskaan, jos viettää lomaa kotona? Jos vietätte lomaa kotona, mitäs olette tehneet lomalla?
Olisipa kiva kuulla lomailuistanne ja saada ehkä vielä lisää vinkkejä itselle :)
Nyt on pakko kiiruhtaa nukkumaan, että jaksaa huomenna touhuta kaikenlaista!
Mun loma alkoi nimittäin jo tänään ja huomenna alkaa muilla perheenjäsenillä.
Hyvää yötä teille rakkaat lukijat <3
Pus <3
Jaana

Näistä minä olen haaveillut....

Viime viikonloppuna vietin synttäreitä ja sain anopilta rahaa ostaa jotain kivaa itselleni. Olen pitkään jo haaveillut Marimekon Oiva Siirtolapuutarha sarjasta. Stockmannilla sattui vielä olemaan helmikuun tarjouksena kyseiset astiat. Tilasin itselleni synttärirahoillani neljä mukia ja pienen kulhon. Mietin aluksi, että olisin tilannut saman sarjan teepannun, mutta myyjä kertoi, että puuosa tummuu eli jätin ostamatta. Valkoinen Teema-pannu sopi myös noihin Marimekon astioihin kivasti eli ostin sen lisäksi. Pannu ei ainakaan tummu, kun ei ole puisia osia :D Valkoiset Teema 17cm lautaset sopii tosi hyvin näiden mukien kanssa. Ovat vielä vähän edullisempiakin.
 
 Laitoin tähän kuvaan astiat pikaisesti esille eli servetit sun muut härpäkkeet puuttuu kuvasta :)



 Meillä on täällä kotona käynyt taas myrsky olkkarissa. Kaikki kalusteet on vaihtanut paikkaa. Kahta sohvaa on niin helppo liikutella olkkarissa. Vanhan kulmasohvan kanssa on toisin. Paljon olisi mielessä remppakohteita kotona, mutta ehkäpä kesällä sitten jotain remppaa taas. Nyt on pakko riittää pikku tuunailu kotona. Kevättä on rinnassa selvästi ja ISO sisustuskärpänen on purrut ja lujaa...Eikä auta yhtään tuijottaa instan kivoja kuvia....
 
Onko muilla puraissut sisustuskärpänen?
 
Tämä viikko on lähtenyt kivasti käyntiin. Nyt pari päivää vielä töitä ja sitten alkaakin hiihtoloma. ja koululaisilla myös. Kyllä loma tulee taas tarpeeseen <3
 
Kiitti teille kaikille ihanille edellisen postauksen kommenteista, niitä oli tosi kiva lukea <3
 
Nytpä taidan lähteä puuron keittoon, kun vanhin poika saapuu kohta puolin harkoista.
 
Hyvää yötä ja kauniita unia <3
 
Jaana