Sisällön tarjoaa Blogger.

Muuttunut olohuoneemme

Olen pitkään salaa haaveillut olkkariimme divaanista, mutta niiden hinnat ovat saaneet karvat nousemaan pystyyn.

Yhtenä viikonloppuna satuin tutkimaan Kodin ykkösen nettisivuja. Kyseisenä viikonloppuna oli myöskin kaikki huonekalut -30%. Kävin myös liikkkeessä paikan päällä samana päivänä ja siellä kerrottiin, että päällekkäisiä tarjouksia ei voi olla. Illalla menin vielä nettiin ja huomasinkin, että netti antaa molemmat alennukset huonekaluista ja tämänkin divaanin hinnasta. Divaani oli plussa tarjouksessa lisäksi.Divaanille jäi hintaa vain muutaman euron yli sata euroa! Päätin tuhlata loput synttärirahat tähän ihanuuteen.

Väriltään tämä divaani on valkoinen ja nyt ainakaan en uskalla pitää tätä paljaaltaan ilman vilttiä. Viltit ovat pyörineet divaanin päällä miten milloinkin. Oisin halunnut valkoisen ison viltin esim. Ikeasta, mutta nyt ei ollut Ikean reissua tallella, niin ostin Lidlistä tämä vaalean viltin suojaksi. Ainakin tuon viltin väri sopii verhon vaaleaan raitaan, jos ei muuhun. Tyynyt ja vaaleanpunainen viltti ovat olleet minulla ja entuudestaan.

Facebookin kirpparilta ostin pikkuisen Lack-pöydän divaanin vierelle.







Toisen olkkarin sohva muutti vanhimman poikani huoneeseen ja toisen sohvan päälle tuli tämä valkoinen päällinen. Eihän tämä päällinen mikään niin hieno ole, mutta ajaa asian ja piristää kovasti näin keväällä ja koko olkkari valaistuu ihan silmissä. Vaaleanpunaiset tyynyt ostin Lidlistä. Natsaavat nyt divaanilla olevaan vilttiinkin kivasti.

Olkkarin lamppu sai myös lähtöpassit ja muutti yläkertaan. Tämän Ikean valaisimen ostin myöskin Facebookin kirppikseltä. Piristää kummasti sekin olkkaria, vaikka kyseisiä valaisimia on aika monella kotona, mutta ei meillä kuin vasta nyt.

 Hiihtolomalla päätimme, että kun kesä tulee, saavat vanhat tapetit kyytiä. Meidän olkkarin tapetointi ei oo ihan pikkujuttu, kun ikkunoita on paljon ja tapetointi on silloin yhtä palapeliä...Muitakin haaveita ois olkkarin pään menoksi, mutta kaikki ajallaan :)
Tämmöinen tämä olkkari nyt on :)
Ihanaa, nyt on jo torstai ja huomenna on jo jälleen vapaapäivä! Huomenna on jo huhtikuu ja kevät tulee vauhdilla. Huomenna on myös aprillipäivä. Aikooko kukaan tehdä aprillipilaa ? Paikallislehdessä varmaan löytyy jälleen joku hauska pila :) Voisihan sitä perhettä vähän aprillata ;) Jotain pientä ja sievää aprillausta <3
Mukavaa alkavaa viikonloppua <3
Jaana

65 kommenttia

  1. Kaunis olohuone ja upea divaani!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sanna! Kivaa viikonlopun alkua ♡

      Poista
  2. Kivalta näyttää ja divaani on ihana!! Vaaleanpunainen on suloista ❤️ Mistä löysit tuon sohvanpäällisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Päällinen on ostettu Ellokselta ennen joulua. Päällisiä oli kahden ja kolmen hengen sohvaan. Mukavaa viikonloppua ♡

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Meilläkin voi tulla päällisen hankinta kyseeseen muuton myötä.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin ❤️

      Poista
  3. Kivaa kun saa edullisesti kotiin jotain uutta. Aurinko saa haluamaan muutoksia. Kivaa huhtikuun alkua sinulle Jaana! Toivottavasti kukaan ei tee mulle aprillipilaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! kirpparit ovat kyllä kivoja paikkoja ja saattaa saada edukkaastikin pieniä muutoksia. Mukavaa viikonloppua ♡ ja huomenna tarkkana aprillauksen suhteen ;)

      Poista
  4. Aivan ihanan kutsuvan ja rauhallisen näköistä <3 Tykkään :)

    VastaaPoista
  5. meillä on Kivik-divaani ja siitä kyllä tykkään. Mukava loikoilupaikka olohuoneessa! Hyvä löytö sulla alesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla just se Ikean ihana divaani :) Se on aivan ihana :) Mukavaa viikonloppua Aikku ♡

      Poista
  6. Nurkka kutsuu löhöilemään, nauttimaan kupillisen kahvia ja viettämään hetken rauhassa.
    Tuo tapetointi on kyllä haastavaa, kun ikkunoita on paljon. Niin kuin totesit, kaikki aikanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurkassa on tullut istua. Koko perheen lempipaikka. Mukavaa viikonloppua ♡

      Poista
  7. Muutokset kotona piristävät ja ai että miten ihana tuo divaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Divaani on kyllä ihana. Mukavaa viikonloppua ♡

      Poista
  8. Ihana! Luulen että meidänkin olkkarissa on jonain päivänä samantapainen divaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli hyvää tuuria, että tämä löytyi ja näin edukkaasti. Ihanaa viikonloppua ♡

      Poista
  9. Ihanan näköinen olkkari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa viikonloppua Helmis ♡

      Poista
  10. Hyvältä näyttää. Ja tuo divaani on U P E A ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani! Kivaa viikonvaihdetta teille ♡

      Poista
  11. Voi että miten mukavaa onkaan saada omaan kotiin vähän uutta yleisilmettä! Se ei välttämättä aina vaadi ihan älyttömiä rahallisia uhrauksia vaan enemmän sitä tahtoa ja tietysti sisustuksellista silmää. Teit kyllä ihan mielettömiä löytöjä ja minkä muutoksen saitkaan aikaan! Aurinkoa Jaana viikonloppuusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta! Pikkujutuilla yleisilme tosiaan muuttuu :) Ihanaa viikonloppua ♡

      Poista
  12. Hei, just eilen katoin netistä tuota divaania. Kodin1:ssä Oulussa sitä ei ollu livenä. Minkälainen istua ja tuliko paljon postikuluja?
    t:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä on istua ja postarit oli kotiinkuljetuksella n. 15€. tykkään kyllä ja on tarpeeksi leveäkin, että mahtuu lapsikin viereen istuun. Suosittelen!

      Poista
  13. Hieno divaani! Ja edukkaasti sait.
    Kaunis olkkari teillä!
    Mukavaa aprillipäivää!

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, joka ilta oon köllötellyt divaanissa. Lempparipaikka :) Kivaa viikonloppua ♡

      Poista
  15. Oi mikä ihana nurkkaus, olisi juurikin oiva hyvän kirjan lukemiseen tai päivätorkkujen ottamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oon pikkutirsat ottanut kerran kaks ja telkkaria katsonut. Ihanaa viiikonloppua Anu ♡

      Poista
  16. Tosi ihananassa paikassa tuo divaani! Kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuo on ihan paraatipaikalla nyt :) Ihanaa viikonloppua Jaana ♡

      Poista
  17. Ihanan valoisa löhö- & lukupaikka <3. Ja mikä parasta, vielä edullisesti. Se aina lämmittää mieltä.

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tuo onkin nykyään suosituin paikka meidän olkkarissa :) Mukavaa viikonloppua ♡

      Poista
  18. Ah! Siis mä niiiin haaveilen divaanista ja jo pidemmän aikaa! Meille ei vaan sellainen mahdu minnekään :(!

    Kaunis on olohuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä tosiaan on, että kaikki ihana ei mahdu vain kotiin! Ihanaa viikonloppua ♡

      Poista
  19. Nappi paikka tuolla divaanilla.
    Aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, heti löysi paikkansa tuolta nurkasta. Ihanaa viikonloppua ja aurinkoa sullekin ♡

      Poista
  20. Olipas edullinen löytö ja hienolta näyttää, mukava paikka oleiluun.
    Ihanaa viikonvaihdetta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa viikonloppua Johanna ♡

      Poista
  21. Ihana divaani♥
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Leppoisaa lomaa teille ♡

      Poista
  22. Ihanalta näyttää ja tuossa divaanissa on ihanaa pötkötellä. Oi mikä kevätauirinko! Yhtä aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Aurinko tekee hyvää meille kaikille ♡ Ihanaa lauantaita ♡

      Poista
  23. Mahtavaa Janksu, miten blogisi on kehittynyt, näyttää hyvältä; kotisi ja blogi! Samaan aikaan silloin aloitettiin! <3 Itselle vaan tuli aikoinaan totaalikyllästyminen blogille, välillä käy niin... muuten voin erittäin hyvin! En tosin ole täysin kuopannut blogi-ideaa, saa nähdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla susta Jossu ♡ Ikävä tuli, kun lopetit bloggauksen ♡ Toivottavasti sulle kuuluu hyvää! Jään odottelemaan, että jos ja kun tuut takaisin ♡ Ihanaa kevättä sulle!

      Poista
  24. Ihana rentoilupaikka sulla nyt siellä! Ja vielä edullisesti! Olen kans huomannut et joskus kannattaa mieluummin ostaa netistä, kun saa halvemmalla ;). Ihanan keväisiä tyynyjä, en tiennytkään että Lidlissä on noin kivoja sisustusjuttujakin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  25. Ihan mieletön löytö tuo divaani! Tuollainen pyöreä pöytä on mulla seuraavana ostoslistalla.
    Ihanaa lauantai-iltaa ♡

    VastaaPoista
  26. Ihana tuo divaani <3 Niin kauniisti sisustettu kulmaus :) Lidlistä löytää nykyään kaikkea ihanaa kun sattuu oikeaan aikaan vain kauppaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lidl yllättää nykyään melko usein! Mukavaa iltaa ♡

      Poista
  27. Voi wau tuota divaania ja mihin hintaan sen sait. Mahtavaa.
    Mulla on isona haaveena uusi sohva vaan hitsi ku ne maksaa niin älyn paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! On ne kyllä kalliita, siis ne sohvat. Mukavaa iltaa Nanni ♡

      Poista
  28. Ai jestas mikä divaani ja mihin hintaan. Ihanan kodikasta olkkarissanne. Mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ♡ Mukavaa tulevaa viikkoa ♡

      Poista
  29. Ihana divaani ja miten edullisesti, huippulöytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen, samaa mieltä eli hyvä löytö :) Ihanaa alkavaa viikkoa sulle ♡

      Poista
  30. Mikä löyty ja istuu täydellisesti tuohon ikkunan alle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mun suosikki istumapaikka on tää divaani ja just nyt istunki siinä :D Ihanaa alkavaa viikkoa Hanna ♡

      Poista
  31. Ihana divaani ja mihin hintaan! Ihan täydellinen löytö. Ja kaunis olohuone kaiken kaikkiaan :)

    VastaaPoista
  32. Voi miten kutsuvan näköinen divaani ja nuo pinkit tyynyt! <3

    VastaaPoista
  33. Kivalta näyttää! :) Ihana löhöilynurkka!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)