Sisällön tarjoaa Blogger.

Silmien laserleikkauksesta kokemuksia?


Tämä viikko on kulunut vielä sairastelun merkeissä. Eilen oli ensimmäinen päivä, jolloin ei ollut enää kurkku kipeä. Töissä olen kumminkin ollut, mutta illat olen ollut tosi väsynyt. Siksi tänne blogiinkaan en ole jaksanut tulla. Nyt uusi yritys.
 
Miten teidän viikko on mennyt?
 
Eilen menin suoraan töistä kaupungille hoitamaan asioita. Kävin myöskin silmien esitutkimuksessa, joka kertoo, että voisiko minulle tehdä silmien laserlaikkauksen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että minulle voidaan tehdä kyseinen leikkaus. Moni tietääkin, että vihaan itselläni silmälaseja ja siitäkin voi sen päätellä, että minulla ei ole laseja päässä kuin tosi harvoin. Siksipä minua kiinnostaisi hurjasti laserleikkaus.
 
Onko teille tehty laserleikkausta tai onko tuttavillenne tehty?
 

Jäin miettimään laserleikkausta ja kovasti asia minua kiinnostaa.
 
__thumb_-2-94_345v.jpg
Tänään ajattelin bloggailla ja räpsiä kuvia, kun olen kerrankin valoisan aikaan kotona. Iltapäivällä menen katsomaan vanhimman poikani harjoituspeliä palloiluhalliin. Hänhän pääsi aivan huippujoukkueeseen ennen joulua. Loppupäivän olenkin kotona lasten kanssa, kun mies on vaihteeksi töissä...
 
Millaisia suunnitelmia teillä on viikonloppuun?
 
Ihanaa viikonloppua!
 
Tulen blogikierrokselle tänään kun ehdin <3
 
Jaana
 

40 kommenttia

  1. Mulla ei ole mitään kokemusta laserleikkauksista , mutta hienoa kuulla että leikkaus on sulle mahdollinen! Paljon varmasti helpottaisi elämää :)

    Meillä on viikko hujahtanut taas aivan liian nopsaa :D Nyt ollaan mökillä, mutta tänään jo kotiin koska huomenna pojan lätkäpelit heti aamusta. Niin ja Hoploppia pikkasen myös tähän päivään :)

    Oikein rentouttavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Viikko on mennyt loistavasti :) Työjuttuja jotka pikkuhiljaa selviää.
    Kaikille kelle mun tutuille on tehty tuo laserleikkaus ovat kehuneet että kyllä kannatti ja miksi ei oo tajunnut aiemmin mennä :)
    Hyvää viikonloppua ihanainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksen jakamisesta! Mukavaa viikonloppua Helmis ♡

      Poista
  3. Pistän tässä aamupäivällä täältäkin uutta postausta tulemaan, tulehan muutaman tunnin kuluttua käymään:)
    Laserleikkauksessa käyneet työkaverini ovat kehuneet leikkausta kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, käyn kurkkaan tänään postaustasi :) Kiitti kokemuksen jakamisesta. Mukava kuulla asiasta muiltakin. Kivaa päivää ♡

      Poista
  4. Leikkautin silmäni reilu vuosi sitten ja en voi kuin ihmetellä miksi en leikkauttanut aikaisemmin!!! No ehkä se hinta hieman rajoitti ;)Elämä helpottui huomattavasti, varsinkin kun liikun niin paljon. Loppui huurteiset lasit ja piilareiden kanssa läträys. minulla on leikattu toinen silmä näkemään kauas ja toinen lähelle. Hieman epäröin miten pärjään, mutta pian sitä oppii. Vaikka töissä olen näytepäätteidenkanssa tekemisissä hyvinkin paljon, niin eipä ole vielä tullut ongelmia.
    Itse toimenpiteen koin erittäin epämiellyttävänä ja hieman ahdistavanakin, kun kyseessä on silmä ja kipu parin tuntia sen jälkeen oli kuin olisi ollut muutama kilo hiekkaa silmissä, todella epämiellyttävä. Illalla kaikki oli jo ok.
    Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Hinta tosiaa rajoittaa asiaa :) Mukavaa päivää ♡

      Poista
  5. Voi, mä niin haluaisin eroon laseista! MInula on hajataittoa ja periaatteessa pärjään ilman ihan ok, mutta lukeminen rasittaa ja sitten autolla ein voi/saa edes lähteä ajamaan ilman. Olen pitkään pohtinut tuota leikkausta ja kyllä se kuulemma minulle kai sopisikin, mutta niitä pitäisi tehdä kaksi parin vuoden välein, kun on kuulemma special näkö! Jee, lucky me! Kerrohan miten homma etenee, olen innolla mukana. Sellaista olen kuullut, että silmät saattavat kuivua kovasti leikkauksen jälkeen ja monet joutuvat käymään uusintaleikkauksissa.
    Nyt lähden zumbaan ja sitten onkin viikonloppusiivoilut edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nehän pystyy korjaamaan hajataittoakin leikkauksessa. Juu ja kostutustippoja tarvii ainakin kuukauden ajan. Ihanaa päivää ♡

      Poista
  6. Mulle on tehty silmien laserleikkaus reilu vuosi sitten. Voin kertoa, että se oli yksi parhaimmista jutuista elämässäni. Suosittelen kyllä sinullekin. Elämä ilman laseja on parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Marja! Mukavaa päivää :)

      Poista
  7. Mukavaa, kun kurkkukipua alkaa hellittää, se on niin tylyä:(
    Laserleikkauksista ei mullakaan ole kokemuksia, mutta hyvä asia, että sulle voi sen tehdä:)
    Viikko on mennyt töitä paiskiessa aamuvuoroissa ja ensi viikolla taas sitten iltaa:)
    Ihanaa, että on viikonloppu ja täällä on ilmakin lauhtunu, joten pääsee uloskin pitkästä aikaa!

    Mukavaa päivää Jaana <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ihanaa iltaa ja tulevaa viikkoa <3

      Poista
  8. Minulle on tehty laserleikkaus. Sillä tosin poistettiin harmaakaihia, ei korjattu "näköä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kaihi ei uusiudu sulla! Mukavaa iltaa!

      Poista
  9. Olisin kommentoinut enemmänkin, mutta jostain syystä kommentointi jumittaa :) Yritän vaikka toiste uudelleen.

    VastaaPoista
  10. Mieheltä leikattiin silmät 2 vuotta sitten (sai tarpeekseen kun vauva repi rillejä koko ajan :D) ja kolme kaveria on leikattu. Kaikilla on mennyt hyvin ja alun toipumisen jälkeen eivät ole kärsineet mistään ongelmista. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksia! Mukavaa iltaa Katja ♡

      Poista
  11. Mulla on useampi ystävä käynyt tuossa laaserjutussa ja kaikki ovat kehuneet ratkaisua oikeaksi.

    VastaaPoista
  12. Pari ystävääni on käynyt leikkauksessa ja olen vain kuullut positiivista.
    Itsekin olen miettinyt että pitäisköhän mennä...
    Aihe kiinnostaa kovasti, joten odotan innolla uusia postauksia aiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hirvee into päästä leikkaukseen...Ois ihana olla ilman laseja. Mukavaa iltaa ♡

      Poista
  13. Tiedän tosi monia joilla leikkaus on onnistunut hyvin. Tuttavapiirissä on yksi huono kokemus tuosta leikkauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan aina ei leikkaus onnistu. Harnillinen asia ystävälläsi! Ihanaa iltaa Terhi ♡

      Poista
  14. Minulle on tehty laserleikkaus 9 vuotta sitten. Aiemmin näkö oli -5. Edelleen näen ihan hyvin, mutta hämärällä on pakko käyttää silmälaseja autoillessa. Vuosi sitten jouduin laittamaan siis silmälasit. Kannattaa siis huomioida, että näkö ei loppuelämää pysy hyvänä leikkauksellakaan. Kaikki tuttuni, joille leikkaus on tehty, ovat 5-10 vuoden kuluttua joutuneet laittamaan silmälasit. Leikkaus ei myöskään ole riskitön ja joillekin joudutaan tekemään uusintaleikkaus. Silti voin suositella leikkausta. Helpottaa elämää huomattavasti! :)

    Tanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon niin. Lääkäri suositteli, että toinen ois hiukan heikompi silmä, jonka avulla lukulaseja ei tarttis pitkään aikaan. Varmaan päädyn siihen. Kiitos kommentistasi ja mukavaa iltaa :)

      Poista
  15. Haluaisin, mutta sitten kuulin, että plussanäköä tulee silti, no sitä plussanäköä odotellessa, sitä vaan ei ole tullut vielä. Toisaalta rillit ovat hyvä silmäpussien peittäjä, siis minulla ja ihan nuoresta asti on pussittanut silmät.

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ed. kommentti eli likinäköäkin voidaan hidastaa. Sinä osaat onneksi pitää laseja :) Minä en...Ihanaa iltaa Tiia ♡

      Poista
  16. Mulle tehtiin toiseen silmään muutama kesä sitten laserleikkaus, enkä ikävä kyllä voi olla tyytyväinen tulokseen.
    Leikattu silmä oireilee jatkuvasti, enkä näe sillä lähelle enää ollenkaan. Myöskin hämäränäkö on erittäin huono. Samoin kuin etäisyyksien hahmottaminen liikenteessä, jos keli on vähänkään hämärä, pimeä tai muuten kehno.
    Viimeksi silmälääkärissä käydessäni lääkäri sanoi, että leikkauksessa avatun läpän alla on harmaa alue, mutta se on onneksi sen verran reunalla, että ei vielä tule ihan kokonaan näkökentän eteen.
    Pelottaa vaan se, että jonain päivänä toimenpide todennäköisesti joudutaan uusimaan, enkä haluaisi. Ekalla kertaa ei pelottanut yhtään ja olin luottavaisin mielin ja itse toimenpide oli todella nopea ja näppärä eikä ollenkaan kivulias.

    Osansa huonoon kokemukseen on varmaan sillä, että leikkaus tehtiin kesällä ja sattumoisin kohdalle osui aurinkoisin ja helteisin kesä miesmuistiin. Se oli rankkaa leikatulle silmälle, joka olisi pitänyt jatkuvasti suojata aurinkolaseilla, joiden sivuiltakaan tai yhtään mistään raosta pääse yhtään valoa silmään. Ja se oli aurinkolaseihin tottumattomalle aika hankalaa. Eli varmaan itsekin osaltani edesautoin sitä, että pieleen meni.

    Nyt olen leikkauskokemusta ja siitä maksamaani (kallista) hintaa kokeneempi, mutta en tule toimeen ilman laseja sen paremmin töissä kuin lukiessakaan. Eli ei oikein mennyt nappiin mun kohdalla. Siitä huolimatta uskallan kannustaa operaatioon, jos lääkärin mielestä edellytykset lasittomalle elämälle on olemassa leikkauksen jälkeen. Kaikilla muilla tuntemillani henkilöillä leikkaus on onnistunut. Joskin osalle heistä se on myöhemmin tehty uudestaan, mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, harmillinen kokemus sulla! Harvinainen kokemus, mutta joskus käy vain niin. Ihanaa iltaa!

      Poista
  17. Olen kuullut suurimmaksi osaksi vain onnistuneista kokemuksista. Miettinyt samaa, mutta pitäisi olla pieni säästö tuohon operaatioon. Tällä hetkellä niin monta säästökohdetta, että jos vielä muutaman vuoden odottaa tämän haaveen kanssa. Laseista haluisin kovasti eroon myös. Toki tuo operaatio vähän jännittää, mutta nopeasti se on tehty.

    VastaaPoista
  18. Juu, ei ihan ilmasta ole...Mä olen haaveillut tästä toimenpiteesta varmaan ainakin kymmenen vuotta...Ihanaa päivää ♡

    VastaaPoista
  19. Itselläni leikattiin lasik-menetelmällä 3,5v sitten silmät. Olin silloin jo 40v ja kadutti kovasti, ettei tullut leikattua aiemmin. Silmäni leikattiin niin, että toinen jätettiin heikommaksi, eli näen sillä paremmin lähelle. Hetkeäkään en kadu ja ainoastaan harmittaa, ettei tullut tehtyä sitä aiemmin. Ainoa harmi mikä leikkauksesta jäi, on silmien kuivuminen. Ensimmäinenn vuosi, sain tiputtaa silmätippoja jopa 5 krt/pv. Nykyään pärjään niin, että kostutan aamulla ja illalla. Tosin nyt kun on ollut tiukka pakkasjakso, on saanut päivälläkin laittaa tippoja. Silmätipoissa sitten on tosi paljon eroja. Joku toimii toiselle ja toiselle ei. Kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja. Ja oikeasti,elämä ilman kakkuloita on IHANAA :) - Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota lääkäri ehdotti, että toinen kaus ja toinen näkis paremmin lähelle. Kuivumisesta lääkäri puhui kans...harmi, kun sulla jäi kuivat silmät vaivaksi. Mä niin inhoan kakkuloita! Haluaa niistä eroon. Kiitti, kun kerroit oman kokemuksesi. Mukava oli lukea. Hyvää yötä!

      Poista
  20. Itselläni ei ole kokemuksia, mutta lähipiirissä on muutamia, joille on tehty toimenpide. Ovat olleet tyytyväisiä leikkaukseen ja siihen, että ei tarvitse enää silmälaseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maiju, kun kerroit. Kaikki kokemukset haluan kuulla. Luulen, että elämä helpottuu, jos pääsen leikkuriin. Hyvää yötä ♡

      Poista
  21. Olen itsekin haaveillut laserleikkauksesta, mutta en ole tehnyt vielä asialle mitään.
    Veljelleni ja ystävälleni on tehty laserleikkaus ja molemmat ovat tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  22. Monta kertaa käynyt mielessä itselläkin, mutta sitten hinta ehkä suurimmaksi osaksi ollut se juttu, etten ole edes käynyt kysymässä pystyykö mulle tekemään sellaista. Toisaalta tykkään pitää laseja, paitsi urheillessa ois kiva olla ilman! Pitäisi vaan löytää itselle ne täydelliset lasit :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)