Sisällön tarjoaa Blogger.

POP-blogien tapaaminen ihanassa kodissa.

Moikka!
 
Eilen olin ensimmäistä kertaa POP-blogilaisten tapaamisessa.
 
 Valkoista Harmoniaa-blogin Heli oli kutsunut meidät kauniiseen kotiinsa. Olipa ihana päästä mukaan tapaamiseen. Oli ihana tavata ihmisiä blogien takaa ja koko blogilaisten porukka oli tosi mukavaa ja aika meni kuin siivillä.
 
Helin koti oli todella kaunis, kuin satumaasta. Silmä ja sielu lepäsi, kun hänen kotiaan katseli. Aah, sanon minä. Oisin voinut istuskella ja katsella hänen kotiaan vaikka koko illan. Koko koti oli täynnä toinen toistaan upeampia yksityiskohtia. En voinut kuin ihastella.
 
Alla kuvia Helin kauniista kodista.
 






 
 

 

 


 










 
Tapaaminen oli minulle erittäin mieluinen ja odotan innolla jo seuraavaa tapaamista.
 
Ihanaa sunnuntaita teille kaikille <3
 
Jaana
 
 


Pientä sisustelua

Heissan!

Tässäpä muutama sisustusjuttu, jota en ole tainnut täällä blogissa vielä vilauttaa.

 Eka kuvassa on Kärkkäiseltä ostettu pieni lokerikko. Olisin ehkä halunnut isommankin, mutta en raskinut sitten ostaa. Lokerikon päällä on Stokkalta ostetut kupit ja kermakko. Lokerikko piristää kivasti keittiön ilmettä.


Jälleen kuva Helmililjasta. Kukkanen on ollut vaihteeksi olkkarin pöydällä tuikkukippojen kanssa. Nyt kukka alkaa olla jo "heikossa hapessa". Pääsiäiseksi pitää ehkä saada uusi...?


Tämä kuva on olkkarista, takan vierestä. Tähän seinälle saimme kiinnitettyä tauluhyllyn, joka on tosi kiva. Sinnehän on mukava kerätä kaikenlaista kivaa sälää. Nyt laitoin sinne tuon vanhan taulun, H&M numerotuikut ja puinen purjevene. Nyt oon ainakin hetken tyytyväinen tähän hyllyjärjestelyyn.

Tähän olohuoneen pikkupöydän alle ostin alesta tuon pienen säilytyslaatikon Kärkkäiseltä. Sattui olemaan vielä alessakin. Siinä on kiva säilyttää mm. kynttilöitä yms. 

Hahaa, selfiekin tuli vahingossa :D


Ihanaa, mun viikonloppu on nyt alkanut.
Työviikko meni työn, koulutuksen, kuntoilun sekä kotoilun merkeissä. 
Kiitos kaikille viime postauksen kommenteista! Kaikki kommentit on mulle tosi tärkeitä ja olen kiitollinen niistä jokaisesta <3
Ihanaa viikonloppua rakkaat lukijat <3
Jaana


Noi voihan....

Moikka!
 
Tänne Ouluun on tullut taas talvi, vai oliko se kevät vielä tänne tullutkaan... Tässä alla kuvia tämän aamun töihin ja kouluun lähdöstä. Toiseksi nuorin poikani oli jättänyt pyörän hankeen yöksi ja tämän näköinen se sitten aamulla oli...
 
Aika hauska kuva pyörästä, vai mitä sanotte?
 
 Mää niin toivoin, että tänne olisi jo tullut kevät, mutta koskaan ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa...Vai miten se sanonta nyt menikään...
 
Tämä alkuviikko on mennyt töissä ja kotoillessa. Kuntosalilla olen jo kiitettävästi käynyt eilen ja tänään. Ajattelin rutistaa käynnit alkuviikossa, että saa loppuviikon keskittyä muihin asioihin. Alkuviikko on kivaa aikaa urheilla, mutta toisinaan ei vain jaksaisi ja urheilu siirtyy loppuviikkoon.
 
Loppuviikosta on tiedossa mukavaa touhua. Perjantaina on ensteks vapaa ja ajattelin käväistä Hulluilla päivillä. Luultavasti käyn vain Herkun puolella ostamassa jotain ihanaa syötävää.  Lauantaina olen menossa blogitapaamiseen ja olen aivan innoissani!
 
Alla tämän aamun (huonot) puhelinkuvat....
 

 
Kiitos kaikille edellisen postauksen kommenteista!
 
<3
 
Jaana
 


Parhaat mokkapalatko?

 Heissan!
 
Täällä Oulussa on ollut todella talvinen sää tänään. Keväinen mieli katosi tänään aika nopeaan, kun alkoi satamaan lunta...Että sellaista täällä Oulussa.
 
Mites teidän sunnuntai on vierähtänyt? Paistaako teillä aurinko?
 
No asiaan...Eilen teimme poikani kanssa Parhaita mokkapaloja. Nimi tulee Kodin kuvalehden reseptistä. Pohja oli erittäin muhkea ja pehmoinen. Kuorrutteesta tuli ohjeen mukaan tehtynä aika paksua, jonka vuoksi se kovettui aikas nopeaan. Koetin lisätä hiukan nesteen määrää, mutta siltikin. No, ei se meidän herkuttelua hidastanut, ehkä tuo asia oli enemmänkin ulkonäkö kysymys...Leikatessa nimittäin kuorrutus lohkeili hiukan. Kuvastakin sen näkee...
 
 
 

Mokkapalat

1 uunipellillinen

Pohja

200 g voita tai margariinia
5 munaa
4,5 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa, vettä tai kahvia

Kuorrutus
100 g voita tai margariinia
2-4 rkl kahvia, maitoa tai appelsiinimehua
1 pkt eli 500 g tomusokeria
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
 
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Levitä uunipellille leivinpaperi ja voitele se kevyesti.

Sulata rasva ja jäähdytä haaleaksi. Yhdistä nesteen kanssa.
Vaahdota munat ja sokeri.

Yhdistä kuiva-aineet. Lisää munavaahtoon siivilän läpi. Sekoita varovasti tasaiseksi.

Kääntele lopuksi rasva-nesteseos taikinaan. Älä sekoita tai vatkaa voimakkaasti.

Levitä taikina uunipellille. Paista uunin alatasolla 15–20 minuuttia. Jäähdytä hyvin.

Kuorrutusta varten sulata rasva ja jäähdytä. Sekoita se nesteen kanssa.

Sekoita lopuksi kaikki aineet yhteen tasaiseksi kuorrutteeksi. Lisää tomusokeria tarvittaessa.

Levitä kuorrute kakkulevyn päälle ja anna kovettua.
 

 

Tulipa nyt kokeiltua tämmöistäkin ohjetta. Ei huono ollenkaan, paitsi kuorrutteen ohjetta piti muuttaa...

Nyt taidan lähteä juomaan päiväkahvit kera mokkapalojen.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille <3
 
Jaana
 
 


 

Kirsikan oksia ja auringon paistetta

 Moikka kaikille!
 
Täällä Oulussa päivä on ollut ihanan aurinkoinen.

Olen vuorokauden lauantaileskenä, kun mies lähti aamulla töihin ja kotiutuu vasta huomen aamulla.

Jo ennen aamu yhdeksää vein vanhimman pojan bussille. Poika lähti pelireissulle Vaasaan.

Nuorin pojista lähti harkkoihin aamusta, joten mulla oli hyvää aikaa touhuta ihan omia. 
Käytin heti tilaisuuden hyväksi ja käväisin kuntosalilla ja poikkesin myös kuntosalin seinän taakse eli Ideaparkkiin. Ideaparkista löysin nämä ihanat Kirsikan puun oksat, joihin pitäisi tulla valkoiset kukat. Samalta reissulta ostin myös yhden Neilikan.
 
Päivällä kotosalla mulla oli perinteiset hommat eli ruuan laittoa ja muita kotitöitä...

Sain myös meidän kasiluokkalaisen poikani mukaan leipomaan mokkapaloja. Ei mun tarttenut kyllä houkutella, kun kysyin vain, että haluaisiko hän tehdä mokkapaloja...Hetimiten poika juoksi alakertaan leipomaan. Niistä laitan reseptiä huomenissa.

Illalla sain asettua kotiin nautiskelemaan lauantai-illasta. Kynttilätkin sytytin vielä, kun illat on vielä  hämäriä. Ihanaa, huomenna on vielä vapaapäivä!

Alla muutama kuva kukkasista.
 
 

 

 Kiitos viime postauksen kommenteista ja tervetuloa mukaan uudet lukijat!
 
Leppoisaa loppuiltaa sinne <3
 
Jaana
 

Helmililja ja munakori

Moikka!
 
Alkuviikko on taas mennyt sukkelaan. Töissä varjonani on ollut kiva opiskelija. Kotioloissa meillä on ollut pientä remontin tynkää. Eilen ja tänään mieheni on vaihdellut meille makkarin tapetteja. Löysimme tapetit K-raudasta yhden euron hintaan! Sattuipa löytymään kivat tapetit heti kolmeen huoneeseen. Nyt sitten intouduimme tekemään makkariin muitakin muutoksia, jotka ovat vielä pahasti kesken. Laittelen sitten kuvia, kun saamme rempan valmiiksi. Sen verran paljastan, että makkari on nyt unisen utuinen.
 
Mitäs teidän arkeen kuuluu?
 
Muutaman kuvan halusin teille näyttää. Alla tämä ihana Helmililja, joka on syötävän suloinen. Sitten on myös toinenkin kasvi, joka oli värjätty vaaleanpunaiseksi. Nimeä en muista...
 
Kodin Anttilasta löysin tämän alla kuvassa olevan munakorin.
 
 








 
Nyt on pakko lähteä jälleen valmistamaan yksi läksiäiskortti, meidän pomo on jäänyt eläkkeelle. Ikävä häntä tulee, mutta tilalle on silti tullut jo uusi, pirteä ja nuori esimies. Hänkin vaikuttaa tosi mukavalta pomolta.
 
Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja kiitti viime postauksen kommenteista!
 
<3
 
Jaana
 
 



Kerrostortillapizzaa, ole hyvä!

Moikka sinne ruudun toiselle puolelle!

Ette usko, kun on ollut kiireinen päivä tänään.

Aamusta innostuin vaihteeksi järjestely- ja mööbleeraushommiin. Siinähän se päivä taas vierähti reippaasti yli puoleen päivään...

Päivällä sitten kävimme läpi maantietoa vitosluokkalaisen poikani kanssa, koska hänellä on koe ylihuomenna. Koealue oli aika hirveän iso ja koin velvollisuudeksi osallistua asiaan kyselemällä ja käymällä koealuetta läpi hänen kanssaan yhdessä. Tuleepahan itselläkin kerrattua eurooppaa...

Sen jälkeen vanhimalla pojalla oli futispeli hallissa ja sillä reissulla meni neljä tuntia. Kotiin tullessa olikin jo ilta eli tämä päivä hujahti ohi tosi nopealla vauhdilla.

No asiaan...

Koetan aina saada tehtyä viikonlopuksi jotain vähän erilaista ruokaa. Lasten toiveita tietty koetan jotenkin toteuttaa. Meidän kotona perjantai on usein pizza-perjantai. Ajattelin nyt, että kokeillaanpas sitten jotain uutta versiota pizzasta eli tortillapizzaa.  Voin kertoa, että alla oleva pizza maistui koko meidän perheelle tosi hyvin. Täytteitä käytin alla olevan ohjeen mukaan, paitsi ananakset jätin pois, koska yksi pojistamme on allerginen ananakselle. Myöhemmin mietin, että tähänkin pizzaan voi tietty laittaa mitä kukin haluaa ja mitä kaapista löytyy. Alla pari kuvaa ja resepti.

Kerrostortillapizza




 
Raaka-aineet:

400 g jauheliha
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
3 tomaattia
1 tlk ananasrenkaita
wrap-tortilloja
1/2 dl tomaattipuretta
 (itse lisäsin vielä hiukan ketsuppia)
150g Valio texmex-juustoraastetta
(itse laitoin tavallista raastetta)
25g pepperonia
45g salamia
 
 
 Valmistaminen:
 
Ruskista jauheliha ja hienonnettu sipuli paistinpannulla. Mausta.

Olohuoneen muutokset ja uudet sohvat

Moikka!
 
Ihanaa torstaita kaikille sinne!
 
Täällä Oulussa on ollut tänään ihana keväinen sää.
 Aamulla oli niin ihana lähteä töihin, kun aurinko paistoi.
 
Hiihtoloman aikana teimme olohuoneeseen pieniä muutoksia. Isoin asia olohuoneessa on uudet sohvat. Siirsimme viisi vuotta vanhan kulmasohvan yläkerran oleskelutilaan. Nyt oli ihana saada olkkariin kaksi erillistä sohvaa, joita voi liikutella mielin määrin. Olohuoneeseen olisi tarkoitus myös vaihtaa tapetit. Lattiakin ois kiva uusia...Ensiksi silti tapetit vaihtoon. Lattian vaihto maksaa sen verran, että sitä pitää vielä hiukan odotella. Olkkariin on muitakin kivoja sisustusjuttuja tulossa. Ne ovat vasta tulollaan...Telkkarin takana olevan taulu on myös häippässyt yläkerran aulaan, lasten iloksi. Yksityiskohtia kuvaan myöhemmin.  





Yllä olevassa kuvassa on tuo Ikean hyllykkö, jonka haluisin saada pois olkkarista, mutta ensin siihen pitää saada jotain tilalle...
 
Kiitos teille kaikille ihanille, kun kommentoitte niin runsaasti edelliseen postaukseen <3
 
Nyt ihanaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle <3
 
Jaana




Hortsensia, ihana kukka kotiin!

Heippa!
 
Eräänä päivänä lähdin ostamaan ihan muuta kaupasta ja mukaan tarttui tämä ihana Hortensia. Tämä kukan värikin sattui olemaan vielä niin kaunis vaaleanpunainen. Sopii vielä sisustukseenkin.
Kyllä kauniit kukat ja kasvit piristää sitten kovasti kotia! Oletteko samaa mieltä asiasta?
 
Asettelin kukan tarjottimelle saman värisen tuikkukupin ja parin muun tuikkukupin vierelle. Natsaa aika kivasti kuppien kanssa, eikös juu?
 
 


 
Just tulin kuntosalilta ja nyt pitäisi alkaa tekemään onnittelukortteja työpaikalle. Toisella työkaverilla on eläköitymisjuhlat ja toinen täyttää 50v. Olen lupautunut tekemään kortit sankareille.
 
Illalla aion katsoa vielä Ensitreffit alttarilla- ohjelman.
Katsooko kukaan muu tätä kyseistä ohjelmaa?
 
Mukavaa viikon jatkoa <3
 
Jaana
 
 


Viikonlopun kuulumiset

 Moikka!

Loppuloma sujui mukavasti. Perjantaina kävin mieheni ja nuorimmaisen poikamme kanssa elokuvissa katsomassa uuden Risto Räppääjä-elokuvan. Elokuva oli ihan ok, mutta ei niin hyvä kuin aiemmat Risto Räppääjät. Meidän poitsu tykkäsi kovasti elokuvasta. Lupasin hankkia elokuvan vielä kotiinkin, kun se ilmestyy DVD:lle.


Lauantaina tapasin päiväkahvien merkeissä Suortuva-blogin Nannin. Hänen kanssaan meni pari tuntia tosi nopeaan rupatellessa. Nanni on kyllä ihana ja energinen ihminen. Olen hänet kyllä nähnyt ennenkin, mutta nyt vasta kunnolla ajan kanssa.
 
Muuten lauantai kului kotosalla, perinteisesti herkutellen ja tv:n ääressä.

 
Tänään täällä Oulussa on ollut jo aika keväinen sää. Lämmintä mittarissa on jopa neljä astetta. Aurinkokin on kurkistellut pilven takaa. Ihanaa. Aamupäivästä kävimme appiukon luona kyläilemässä. Emme olleet nähneetkään varmaan kuin joulun aikaan viimeksi.

 Tänään on sellainen päivä, jolloin täytyy jo alkaa henkisesti valmistautumaan tulemaan työviikkoon. Ihan kiva tavallaan, että arki alkaa. Huomenna töissä minulle tulee opiskelija seuraavaksi neljäksi viikoksi. Luulen, että tulevat viikot menevät kuin siivillä.
 
Pääsiäinen ja kevät tulee varmasti tooosi nopsaan <3
 
 
Olen saanut kolme blogihaastetta tässä lähiviikkojen aikana. Yritän alkaa työstämään niitä, kunhan ehdin..
 
Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaina teillekin <3
 
Jaana