Sisällön tarjoaa Blogger.

Ulkoilmassa

Viikonloppu tuli ja meni jälleen kerran. Lauantain olimme melko lailla kotosalla. Illalla grillailimme iltasella. Kyllä grillaaminen on vaan mukavaa. Grillaus antaa niin hyvää makua esimerkiksi lihalle.
 
Jokos te olette grillailleet?
 
Sunnuntaina mies oli töissä ja minä lasten kanssa. Pääasiassa olimme ulkona koko päivän, kun Oulussa sattui olemaan tosi aurinkoinen ja nätti päivä. Kyllä se veri vetää ulos, kun aurinko tuo valoa ja lämpöä.
 
Pihalle mennessään oli ihan pakko alkaa selvittämään kukkapenkkejä. Olivathan ne syksyllä jääneet ihan rempalleen. Kävinpä hakemassa paikalliselta Tokmannilta pari ihanaa pelargoniaakin. Jännä juttu, että tämän väriset kukat olivat puolta suurempia kuin muut kyseiset kukat. Valitsin sitten tämän väriset kukat ihan kukat ihan koonkin vuoksi. Yöksi kukat oli pakko tuoda sisälle, etteivät raukat paleltuneet.
 
Alla muutamia kuvia pihastamme. Ei vielä hirveesti viherrä. Puissa alkaa hiljotellen silti olemaan silmuja. Oli ihanaa huomata sentään pieniä kevään muutoksia pihassa.
 
Oletteko tehneet jo kaikki pihahommat?
 


 


 
Täällä Oulussa maanantai näyttää alkavan sateisena. No, sade puhdistaa ja sulattaa maan kunnolla.
 
 Nyt mun täytyy kiirehtiä jo töihin....
 
Ihanaa vappuviikkoa kaikille <3
 
Jaana
 
 

18 kommenttia

  1. Oi, kuinka keväistä siellä on!
    Täällä satelee nyt räntää ja aurinko on jossain piilossa, mutta eikös kevääseen kuulukin tämmöstä aina välillä?

    Kauniin pelargoonin löysit ja oli kyllä iso!
    Pirteyttä päiviisi Jaana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kevät tulee hetkessä, kun se alkaa tulemaan :) Kivaa viikonloppua Sari!

      Poista
  2. Itsekin olen aloitellut haravoinnilla ja katsellut perennapenkkiä säälien. On se vaan kamalannäköinen ja päätinkin kaivaa kaikki "risut" sieltä ylös. Tänä kesänä teen siihen totaali muutoksen, en vain vielä tiedä mitä mutta jotain kuitenkin.
    Onpas ärsyttävä vesisade mutta putsaahan se toki ilmaa.
    Ihanaa uutta viikkoa ja vappukin sieltä jo ovella kolkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on ihana laittaa uusiksi kaikki, kuten kukkapenkkikin :) Ihanaa viikonloppua Nanni!

      Poista
  3. Ei ole pihahommiin päästy...lunta on aivan liikaa vieläkin :( Ja räntää tulee nytkin!

    Kauniin värisiä kukkia ostit :) Toivotaan vapulle vähän kivempaa keliä sinne ja tänne, mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla on taitanut lumet saada kyytiä :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Meillä vielä täällä itärajalla lunta. Alapihan puolella enemmän sulaa ja olenkin päättänyt, että jos vappuna ees vähän pilkistää aurinko, laitan orvokkeja vanhaan laatikkoon ulko-oven viereen. Oot löytänyt komean englanninpelargonian tokmannilta. :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokit tuntuu kyllä niin ihanilta tähän aikaa vuodesta. Loppukesästä en oikein niistä enää perusta. Mukavaa viikonloppu!

      Poista
  5. Eilen täällä oli ihana aurinkoinen päivä, mutta tänään sataa TAAS räntää....
    Pari orvokkia olen hankkinut, mutta kova hinku olisi hankkia lisää kukkia kunhan lämpenisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokkeja pitäis munkin vielä ostaa! Viikonloppuna taidan pistäytyä puutarhalla :) Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  6. Me ajateltiin aloitta grillikausi nyt vappuna kun pidetään pieniä vappujuhlia meillä. :) Pihahommia aloin tänään katselemaan ensimmäistä kertaa ja hommaa riittääkin ihan tarpeeksi tälle kesälle, kun pitää kukkapenkit laittaa kokonaan uudestaan ja vaikka mitä pientä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin hommaa, jos uusit koko kukkapenkit! Kivaa loppuviikkoa :)

      Poista
  7. Voi kun kevään tuntu tulee näistä kuvistasi. Voi kun itsekin saisi intoa tehdä jotain takapihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se innostus tulee, kun saat aikaa siihen. Sullakin on niin monta rautaa tulessa....

      Poista
  8. Hyvinhän siellä jo vihertää:) Tuota grillaamista kun ajatteleekin, niin jo herahtaa vesi kielelle! Vielä ei kuitenkaan olla sitä tehty, mutta josko vappuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vihertää :) Vappu onkin mukava aika aloittaa grillaus!

      Poista
  9. Hauskaa vappupäivää Jassuntassu <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)