Sisällön tarjoaa Blogger.

Maailman paras pannukakku ja kirpparista asiaa

Moikka!
 
Tämä lomapäivä on ollut pääasiassa mööbleerauspäivä. Sain miehenikin mukaan touhuun. Niistä kuvia ja juttua myöhemmin.
 
 Kävimme tänään aamupäivällä Oulun suurimmalla kirpputorilla, 1kirpparilla. Tätä kirpparia on mainostettu kovasti. Kirpparilla on lasten leikkikeskus, kahvila, minikeittiö ja lastenhoitotilat. Siellä on myös ns. "äijäparkki", jossa miehet voi lueskella esim. lehtiä...Mielestäni kirppari oli ihan ok ja tulen käymään siellä uudemmankin kerran. Kävin sellaisen pikaisen kierroksen kirpparilla. Saaliiksi sain Marimekon musta-valkoisen maximekon ja Vilan mekon. Olisin halunnut löytää jotain kivaa sisustustavaraa, mutta mitään kivaa ei pistänyt silmiini. Mekot olivat silti kivoja löytöjä.
 
.
 
Iltapäivällä tein perheelle jälkkäriksi pannukakkua. Pannukakku-reseptin sain aikoinaan anopiltani. Sen jälkeen en ole muuta pannaria koskaan tehnytkään, koska sen verran hyvää se on ollut. Olen tehnyt tätä pannaria myös suolaisena versiona. Olen jättänyt vain sokerin pois ja lisännyt hiukan suolaa ja muita täytteitä esim. kinkkua. Jaan tämän ihanan ja minusta maailman parhaan pannari-reseptin nyt teidän kanssanne!
 

Anopin pannukakku

 
3 kananmunaa
7 dl maitoa
100g. voisulaa /margariinia
3,5dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
 
Sekoita aineet keskenään ja kaada pellille.
Laita pelti kylmään uuniin ja asenna uuni 200c lämpötilaan.
Anna kypsyä uunissa niin kauan,
kunnes reunat ovat kauniisti ruskettuneet ja pannari on saanut hiukan väriä. Aikaa en osaa ihan tarkkaan sanoa...Kannattaa aina välillä kurkistella uuniin pannarin kypsyyttä.
 
Tarjoa sellaisenaan tai hillon kera ja nauti!
 
 
Nyt lähden saunan lämmitykseen, toisin sanoen napsautan saunan päälle ;)
 
Ihanaa viikkoa kaikille ja lomalaisille mukavata lomaa <3
 
Jaana
 
 

27 kommenttia

  1. Täälläkin oli tänään pannaripäivä. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomasin instassa sun pannarin :) Tuore pannari on ihan parasta!

      Poista
  2. Nami, mitä pannaria<3 toisinaan iskeekin pannarin halu ja silloin sitä on saatava!
    Voi, mikä kirppari, olispa tääläki nuin isoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Sari, ei muuta kuin auton nokka kohti Oulua :)

      Poista
  3. Pannari on ihanaa. Sitä tuleekin tehtyä aika usein, kun on niin helppo herkku. Minun uusin tuunaukseni on heittää taikinan joukkoon kaurahiutaleita. Niiden kanssa pinnasta tulee ihanan rapea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kaurahiutaleet oiski terveellisiä pannarin seassa :)

      Poista
  4. Kylläpä sattui tämä resepti osuvasti kun lupasin pojalle että huomenna tehdään pannaria :) Teenpäs siis täällä ohjeella sen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistui teillekin pannari, jos tällä ohjeella teitte!

      Poista
  5. Oi, pannari on niin hyvää! Mä tein 2 vuotta sitten maaliskuun alussa pannaria - ja kiikutin sen miehen työpaikalle. Loppuodotus oli tylsää, mutten halunnut itse vaan syödä ja odottaa, joten leivoin ja vein pois. Vaikeaa kuvitella tuollaista ajanmäärää nykyään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaks vuottahan hurahtaa nykyään melko nopeaan :)

      Poista
  6. Kiitos reseptistä, sillä jostain syystä ei nuo uunissa paistetut pannarit oikeastaan koskaan onnistu. En tiedä mikä on, mutta nam vatsa kurnii jo, harmi että olen yöpuulla. :)

    Hyviä unia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppa tätä ohjetta! Tällä tulee ihanan pehmeään ja mehevää pannaria :)

      Poista
  7. Pannari on tällä hetkellä kiellettyjen herkkujen listalla paaston takia - paitsi tietysti se suolainen versio - ja siihen tuo resepti on oiva - minun versioni kun on sellainen, että se paisuu uunista ulos;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää pysyy pellillä :) Tänään teen sitä suolaista, kun toivomus tuli lapsilta :) Paasto, mikä se on... ;)

      Poista
  8. Yritettiin maanantaina mennä tuonne kirppikselle, mutta kaikki parkkipaikat olivat ihan täynnä, joten luovutettiin silllä kertaa. Täytyypä yrittää ensi viikolla uudestaan.

    Kiitos pannari reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, parkkipaikat oli tosi täynnä. Mieheni vei auton työpaikan pihalle :D

      Poista
  9. Kirpparit on niin paras keksintö maailmassa.
    Hei vieläkös sulla Jaana on vapaana se vihreä mekko? Sitä voisin tulla tässä sovittelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, katsotaanpa sitä mekko asiaa. Mekko odottaa sua tuolla kaapissa :)

      Poista
  10. Itse en ole vielä päässyt käymään tuolla kirpparilla, mutta täytyy pian käydä katsastamassa. Kuulostaa kyllä hyvältä, kun on leikkipaikat ja kahvio siellä kanssa, mukava siis mennä lastenkin kanssa :) Pannukakku on yks parhaista arkiherkuista ja jälkkäreistä! Kiitti ohjeesta, mukava kokeilla uusia reseptejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain :) Kirpparit ovat kyllä ihkuja :)

      Poista
  11. Tuota pannari -ohjetta pitää kokeilla!
    Minä en ikinä löydä kirpulta mitään, kun jotain on hakusessa. Mutta sitten kun en etsi mitään, niin sitten tekee vaikka mitä löytöjä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se menee, kun jotain etsii ei löydä ja löytää ihan muuta....

      Poista
  12. Täytyykin ens Oulun reissulla pyörähtää myös tuolla kirpparilla! Meillä on tapana kiertää muutamat kirpputorit aina silloin kun satutaan piipahtamaan Oulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositettelen kyllä käymään. Ihmisiä oli paljon ja myytävääkin :)

      Poista
  13. Ja nyt lähtee tämä rva. pannarin tekoon:)

    VastaaPoista
  14. Nyt alkoi tehdä mieli pannaria... Meilläkin pannari on yksi koko perheen lemppareista. Jopa niin paljon, että tilasin omasta pannarireseptistä taulun seinälle (blogista löytyy kuvia siitä). Kiva kun jätit kommentin blogiini niin löysin tänne. Lukijaksi jäin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)