Sisällön tarjoaa Blogger.

Kirsikan oksia ja auringon paistetta

 Moikka kaikille!
 
Täällä Oulussa päivä on ollut ihanan aurinkoinen.

Olen vuorokauden lauantaileskenä, kun mies lähti aamulla töihin ja kotiutuu vasta huomen aamulla.

Jo ennen aamu yhdeksää vein vanhimman pojan bussille. Poika lähti pelireissulle Vaasaan.

Nuorin pojista lähti harkkoihin aamusta, joten mulla oli hyvää aikaa touhuta ihan omia. 
Käytin heti tilaisuuden hyväksi ja käväisin kuntosalilla ja poikkesin myös kuntosalin seinän taakse eli Ideaparkkiin. Ideaparkista löysin nämä ihanat Kirsikan puun oksat, joihin pitäisi tulla valkoiset kukat. Samalta reissulta ostin myös yhden Neilikan.
 
Päivällä kotosalla mulla oli perinteiset hommat eli ruuan laittoa ja muita kotitöitä...

Sain myös meidän kasiluokkalaisen poikani mukaan leipomaan mokkapaloja. Ei mun tarttenut kyllä houkutella, kun kysyin vain, että haluaisiko hän tehdä mokkapaloja...Hetimiten poika juoksi alakertaan leipomaan. Niistä laitan reseptiä huomenissa.

Illalla sain asettua kotiin nautiskelemaan lauantai-illasta. Kynttilätkin sytytin vielä, kun illat on vielä  hämäriä. Ihanaa, huomenna on vielä vapaapäivä!

Alla muutama kuva kukkasista.
 
 

 

 Kiitos viime postauksen kommenteista ja tervetuloa mukaan uudet lukijat!
 
Leppoisaa loppuiltaa sinne <3
 
Jaana
 

8 kommenttia

  1. Kunpa täältäki sais tuomosia oksia.... ihania ovat!

    Mukavaa viikonlopun jatkoa Jaanalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Ootko kysynyt kukkakaupasta? Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Olla kauniita kuvia <3 Neilikat on siitäkin hyviä kun kestävät pitkään maljakossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

      Poista
  3. Minäkin olen katsellut noita oksia ostaakseni, mutta ei täällä meillä vaan ole! Leikkasin sitten omasta omenapuusta ja toin sisälle, saas nähdä tekevätkö muuta kuin lehtiä :D Mokkapaloja meilläkin tytär tekee, pelikioskiin tehdään yleensä yhdessä, varma myyntihitti siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kukkakaupassakaan? Meillä oli tänään Prismassa jopa persikan oksia, niissä näkyi ihanat pinkit kukat :) Mokkapalat, perushyvä herkku!

      Poista
  4. Ei ole minunkaan silmiin meillä päin osunut kirsikan oksia, täytyy varmaan kohta lähteä Oulusta hakemaan :D
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ouluun vaan! Täällä oli Prismassa ihania persikan oksiakin :) Olivat kauniita nekin :) Leppoisaa sunnuntaita sinne myös!

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)