Sisällön tarjoaa Blogger.

Rillipään päivän asu

Moikkelis moi!
 
Mukavaa lauantaita kaikille! Tässä perheessä on sairasteltu tänä viikonloppuna. Mieheni sairastui flunssaan ja kissalle tehtiin kastraatio, joka johti vielä siihen, että kisuli sai vielä lääkekuurinkin. Nipsu alkoi nuolla alapään haavoja, joka johti verenvuotoon. Illalla piti vielä lähteä tämän vuoksi lääkäriin, jossa tyrehdytettiin vuotoa. Samalla Nipsu sai lääkekuurin, koska riski tulehdukselle on suuri. Nipsulla oli illalla kuumetta :(
 
Tänään mies ja Nipsu ovat voineet vähän jo paremmin. Kumpikin ovat levänneet päivän.
 
Mies jaksoi silti aamulla ottaa päivän kuvan. Pitkästä aikaan mulla on rillit päässä. Aika kamala kuva. En ole koskaan opetellut meikkaamaan silmiä niin, että ne näyttäisivät hyvältä silmälasien kanssa. Voin kertoa, että vihaan rillejä.
 
Kävin tänään läheisessä Ideaparkissa katsomassa uusia kehyksiä. Minua viehätti erityisesti eräät Armanin kehykset. Olivat sellaiset mustat ja hiukan pyöreähköt. Nyt haluan silti vielä vähän säästää niihin, koska minulla  on eräs toinen ostos...nimittäin uusi kevätlaukku. Haluaisin saada vielä toisen Vuittonin vaalean laukun, mutta minulle kelpaa hyvin käytettykin laukku.
Voisin tilata vaikka rapakon takaakin.
 
Onko kellään tiedossa ulkolaisia nettikaupppoja, joista voisi tilata Vuittonin käytettyjä laukkuja?
 



Neuletakki Mango / Pitsipaita Vero Moda / Housut Vero Moda / Laukku Louis Vuitton /
 Saappaat Lora Dego / Rannekoru Snö of Sweden / RannekelloTommy Hilfiger
 
 
Kiitos viime postauksen kommenteista! Taidan kääntyä edulliseen Ikean vaihtoehtoon, kun vain sinne Ikealle pääsen...
 
Nyt taidan lähteä lauantai-iltapäivän kahville!
 
Ihanaa lauantain jatkoa kaikille teille lukijoilleni <3
 
Jaana
 
 


24 kommenttia

  1. Kauniit lasit. Kiva tuo pitsipusero.

    VastaaPoista
  2. Siis sopivia kehyksiä on vaikea löytää. Itse ostin vuosi sitten sellaiset joissa ei ole alaosassa kehystä ja olen tykännyt kauheasti. Tyylikäs asu ja laukku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Totta puhut. Lisäksi kehysten hinnat ja lasit yleensä saattavat maksaa vaikka kuinka paljon...

      Poista
  3. Ihana asu, olet kyllä aivan mahdottoman kaunis. <3

    Kivaa viikonloppua Jassuntassu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Tiia :) Mukavaa viikkoa Tiia :)

      Poista
  4. Voi Nipsua ( ja miestä kans) , paranemisia ♥ Minäkään en tykkää rilleistä yhtään, mutta töissä ja nytkin naputellessa pakko pitää. Omasi ovat kyllä kivannäköiset :) ja pitsipusero kaunis !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kumpikin on paranemaan päin, onneksi. Pitsipusero oli vielä edullinenkin, stokkalla vain noin 7 euroa...

      Poista
  5. Paranemisia T:lle ja Nipsulle!
    Armanin kehykset kuulostavat hyvilltä, jospa alkaisit rakastamaan rillejä kun saisit oikein ihkut kehykset :)
    -Suvi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvi, toivotaan niin. Haluaisin oppia käyttämään laseja :)

      Poista
  6. Kivannäköinen kokonaisuus!
    Kurkkaapa Malene Birgerin laukut ja huivit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Älä yllytä mua yhtään ;)

      Poista
  7. Tyylikäs asu!
    Paranemista miehellesi ja kissaparalle! Meilläkään koiran kohdun leikkaus ei mennyt ihan putkeen ja reppana sai parikin lääkekuuria leikkauksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, parantumassa ovat molemmat :) Kaikki ei käy aina niin kuin Strömsössä...

      Poista
  8. Ihana tyylikäs asu ja varsinkin pitsipaita on kaunis. Leppoisaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Edullinen löytöpaita stokkalta :) Kivaa viikkoa sullekin :)

      Poista
  9. Upea rillipää siellä poseeraa kauniissa asussaan. Kaunis pitsipaita ja tuohon sopii kivasti tuo jakku.
    Pokia on aikas vaikea ostaa, nyt minäkin totean niin, kun joulun alla ostin pokat, joissa en viihdy. Kotona käytän, vanhat laitan päähän, kun lähden ulos.
    Onnea silmälasirintamalle ja Vuittonin ostoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :) Pokan ja lasien osto, plääh...ja kallistakin puuhaa...Kiitos, jospa ne molemmat löytyis kevään aikana :)

      Poista
  10. Kiva asu - ja kuule, muutaman kymmenen vuoden päästä vielä kiität rillejä - niillä nimittäin peittää silmäpussit parhaiten;)
    Hyvä ulkomainen nettikollektiivi, jossa on kaikenlaisia ihanuuksia : http://www.vestiairecollective.com/
    Ja varoitus: aiheuttaa koukuttumista;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, niinkö siinä sitten lopulta käy :) Tuo on muuten tuttu kauppa :) Siellä pitää varmaan taas piipahtaa :)

      Poista
  11. Kiva asu, ja rillitkin näyttää kyllä hyviltä. :) Paranemisia miehelle ja kisulle!

    VastaaPoista
  12. Hyvältä näyttää asu! Eikä rilleissä mitään vikaa :) Paranemisia sinne kisulle ja miehelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä voidaan jo hyvin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)