Sisällön tarjoaa Blogger.

Synttärit

Ihanaa iltaa! Vietin eilen synttäreitä. Oikestaan olen tullut jo siihen ikään, että en halua enää juhlia synttäreitä...Joka tapauksessa sain aamulla mieheltäni ihanan kukkakimpun lahjaksi. Oikean lahjan saan kuulemmma myöhemmin hiihtolomalla, kun olemme reissussa. Eilinen oli periaatteessa aika tavallinen päivä, mutta illalle sattui myös Gynekon koulutus, joka käsitteli nuorten naisten ehkäisyasioita. Koulutuksen jälkeen pääsimme illalliselle Oskarin kellariin. Otinkin kuvan illallisesta, mutta kuvat on valitettavasti otettu puhelimella.




Illallinen / paistettu broilerifilee vuohen juustolla, kasviksia sekä punaviinikastiketta ja alkusalaatti.


Tänään äitini käväisi vielä synttäreilläni. Äidin vierailu on aina niin terapeuttista. Nyt viikonloppuna saatan "jopa" leipoa synttärikakun, jos ehdin. Naapurimme olisivat tulossa synttärikahvit, jos vain kahvit on tarjolla. Joka tapauksessa tämä päivä on ollut ihanan erityinen päivä, koska meillä täällä Oulun seudulla alkoi hiihtoloma ja niin myös minulla ja lapsillakin. Miehelläni ei varsinaista lomaa ole, mutta vapaapäiviä on silti. Ihanaa viikonloppua kaikille ja ihanaa lomaa teille, joilla loma on ajankohtainen :)

Jaana





Ripsen räpsyttimet

Iltaa! Minulla on aikoinaan ollut ripsien pidennykset. Aikaa niistä on noin pari vuotta. Pidennykset olivat minulla pari kuukautta eli kesän ajan. Nyt minulla on taas alkanut poltella asia mielessä. Jos taas saisi keväällä / kesällä saisi ihanat uudet ripset. Tässä olen nyt hetken mietiskellyt, että mitkä ripset ovat kaikkein kauneimmat. Haluan, että ripsillä on näyttävyyttä ja pituuttakin, koska itsellänikin on jo valmiiksi aika pitkät ripset. Alla kuva toissa kesästä, jolloin minulla oli ripsen pidennykset. Silloiset ripset olivat aivan ihqut, ainakin omasta mielestäni :)


Miten teillä muilla, onko teillä ollut ripsien pidennyksiä? Jos on tai on ollut, niin millaiset ne on? Onko minkkiä vai mitä materiaalia? Olen tällä hetkellä ihan ulalla asiasta...


Jaana



Sisustusta toisen kotoa

Iltaa! Kävimme lauantaina kyläilemässä appiukon ja hänen avovaimonsa luona. Olen aina tykännyt avovaimon sisustussilmästä. Nämäkin kuvassa olevat olohuoneen Vallilan verhot ovat aivan ihanat. Olohuoneen mattokin sopii yhteen kauniisti verhojen kanssa. Alla muitakin sisustuksen yksityiskohtia, joita kuvailin.  



                         









Taidan lähteä nyt vilkuilemaan muiden blogeja, kun eilen en ehtinyt paljoakaan blogeissa käydä. 
Mukavaa maanantaita kaikille. 

Jaana






Lauantaipäivä, lättypäivä

Huomenta! Eilinen päivä meni vaihteeksi ihan hurauksella. Aamupäivällä kävimme hakemassa meidän 11v. pojallemme uuden puhelinliittymän. Tähän asti hänellä on ollut käytössä prepaid-liittymä. Tämän jälkeen menimme kyläilemaan appiukkoni ja hänen avovaimonsa luokse. Otin tarkoituksella kameran mukaan, koska avovaimo Tuijalla on "sisustussilmää". Laitan muutaman kuvan varmaankin huomenna. Tämän jälkeen vietimmekin koko loppupäivän kotona ja mieheni lähti pitkään ilta-yövuoroon. Meidän 11v. poikani oli jo viikolla toivonut, että tekisimme lättyjä viikonloppuna. Joten ruuan jälkeen teimme lättyjä porukalla. Kyllä ne tuoreet lätyt ovat vaan niiiin hyviä. Päivällä katsoimme lasten kanssa viikolla ostetun lasten elokuvan. Minä meinasin torkahtaa vain sohvalla...Ilta menikin sitten perinteisesti Putousta seuratessa...









Taidan lähteä nyt ruuan laittoon ja laskiaispullien tekoon (valmiit pakaste pirkkapullat, kermavaahto +hillo).

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille!

Jaana


Perjantain tunnelmia...

Moikkelis moi! Töistä selvitty kotiin. Ihanaa istua perjantaina töiden jälkeen rauhassa päiväkahville. Joka viikko on tullut myös tavaksi ostaa tulppaaneita viikonlopun kunniaksi. Nyt löysin lähikaupasta valkosia tulppaaneja, jotka ovat todella kaniita. Telkkarissa on juuri menossa Suomi-Ruotsi jäkispeli, jota en pystynyt kunnolla katsomaan, koska Suomi on juuri häviöllä. Ajattelin sitten tulla tänne blogin seuraan :) Saapas nähdä kuinka pelissä käy. Huh, on se vaan jännä peli. Illalla on tarkoitus mennä ystäväni Tarjan luokse kyläilemaan. Tarkoitus on antaa hänelle rokotus samalla reissulla. Vien hänellekin valkoisia tulppaaneja tuliaiseksi. 




Oikein ihanaa perjantai-iltaa kaikille!

Jaana


Blinit

Iltaa! Viikko on taas hurahtanut todella nopeaan. Viikko on mennyt minun kohdallani ihan tavallisissa arkisissa touhuissa. Minulla on yleensä tapana miettiä jo viikolla, että mitä erityistä teen ruuaksi tai leivon viikonloppuna. Viime viikonloppuna kokeilin ihan ekaa kertaa elämässä blinejä. En tarjonnut blinejä perinteisesti kaviaarin kanssa vaan sienisalaatin ja tonnikalalisukkeen kanssa. Voin kertoa, että koko perhe tykkäsi blineistä. Tein blinit alkuruuaksi. Blini reseptejähän löytyy netistä vaikka kuinka monia. Joitakin blini taikinoita tehdään kaksi päivää. Minulla ei ollut aikaa tehdä näin... Tein siis blinit lyhyen kaavan mukaan. Blinit onnistuivat silti kivasti. 

Kuva on otettu puhelimella

Mitä ruokaa / leivonnaisia te aiotte tehdä  viikonloppuna? Olisipa kiva kuulla niistä :) Oikein ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Jaana


Kevään arkivaate valintoja

Iltaa! Valitsin nettikaupoista muutamia mieleisiäni arkivaate valintoja kevääksi. En ole kyseisiä vaatteita tilannut tai tilaamassa, mutta aina kiinnostaa muoti ja vaatteet. Nämä valitsemani vaatteet vastaavat omia tarpeita ja mieltymyksiä. Olen lähdössä Helsinkiin parin viikon päästä ja siltä reissulta saattaa tarttua jotain kuvissa olevien vaatteiden näköisiä mukaani, paitsi ei nahkatakkia, koska minulla taitaa niitä olla jo neljä :) Jätin valinnoista pois mekot, hameet ja kengät sekä asusteet. Alla olevia vaatteita pystyy aika kivasti yhdistelemään myös keskenään.




            Dabiker 3 Top


SUPERSKINNY 32Liv TrousersBOOTZEE-ST L.32 TROUSERS
       
Exonic 1 CardiganRAGNA-J                                          BANDIT PU BIKER NOOS


Miten te muut, oletteko jo miettineet tulevaa kevättä vaatteiden suhteen? 

Nyt taidan lähteä kyselemään uskontoa pojaltani. Hänellä on huomenna uskonnon koe ja kokee tarpeellisena kokeisiin kyselyn. Mukavaa tiistai-iltaa kaikille tasapuolisesti!  


Jaana







Banoffeeta kiitos...

Iltaa! Sunnuntai on hurahtanut todella nopeaan. Koko päivä on oikeastaan mennyt lasten futispeleissä. Kotiin tilimme vasta pari tuntia sitten. Tälle illalle ei ole sitten mitään ihmeitä suunnitelmia. Taitaa nyt laiskottaa niin, että ei jaksa lenkillekkään lähteä...Mikä näissä sunnuntaissa on, kun urheilu ei hirveesti nappaa. Oikestaan aamupäivästä, jos ois päässyt, niin ois voinut urheillakin.  Alla kuva eilisestä Bonoffeesta, josta tänäänkin vielä sai pikkupalat nauttia. Ei ole mikään taideteos, mutta hyvältä maistui ;)



Vielä olisi kaksi viikkoa töitä ja koulua ennen hiihtolomaa. Eteläisessä Suomessa taitaa olla hiihtoloma jo ensi viikolla ja meillä täällä pohjoisessa parim viikon päästä. Kymmenen työpäivää vielä ja sitten lomalle :) Oikein leppoisaa sunnuntaita kaikille ja ihanaa tulevaa viikkoa!

Jaana





Lauantain touhut ja päivän asu

Moikkelis moi! Lauantaiaamupäivä on mennyt keittiössä tohistessa. Olin aamupäivän hereillä kahden nuorimman kanssa, kun mies ja kaksi teiniä nukkui. Heidän nukkuessaan päätin valmistaa koko perheelle brunssia. Sehän sopi hyvin yön töissä olleelle miehelleni ja teineille, jotka nukkuu pitkään...Ennen brunssia valmistin päiväkahville banoffeen. Banoffeesta huomenna kuvia. Loppupäivän ohjelma on vielä hiukan auki, mutta illalla katsotaan perinteiseti Putous :)

Paita Vero Moda / Housut Vero Moda / kaulakoru ja rannekoru Pieces / saappaat Have2have

Luomiväripaletti Chanel / huulikiilto Chanel / peitevoide Blasco / Ripsiväri ja rajauskynä Oriflame
Irtopuuteri Oriflame / Meikkivoide Clarins  / Hajuvesi Armani Si


Oikein ihanaa lauantaita kaikille!!!

Jaana


Suoristusrauta haussa

Iltaa! Minulla alkaa olla aika ostaa suoristusrauta, kun hiukseni alkavat olla jo vähän pidemmät. Olen lukenut todella monista laadukkaista suoristusraudoista, mutta nyt tuntuu, että kaikki ovat minun kukkarolle liian kalliita. Omistaako kukaan mitään edullisempaa hisuten suoristusrautaa...? Kaipaisin vinkkejä, koska rautoja tuntuu olevan joka lähtöön. Onko edullista ja hyvää edes olemassa? Kertokaa omista kokemuksista, jos vaan ehditte :)


GHD Gold Classic Styler muotoilurauta.

Cloud Nine - The Cloud Nine Micro Iron muotoilurauta.




Babyliss BST226E suoristusrauta.



Kuvissa Cloud Nine, GHD ja Babyliss suoristusraudat


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!!!!

Jaana




Olohuoneen sisustamista

Iltaa! Otin kotimme olohuoneesta muutaman valokuvan valoisan aikaan. Ihan sisustusurakka ei ole vielä valmis, vaan kynttilät ja uudet tyynyt puuttuvat. Laittelen uutta kuvaa lähiaikoina, kun saan "urakan" loppuun. Odettelen postista vielä pakettia, jossa saapuvat kyseiset asiat. Olohuoneesta todellakin puuttuvat nyt pienet "väriläiskät".













Ihanaa, huomenna on taas jo keskiviikko, jihuu...Kohta on tämäkin viikko jo mennyt. Kamalaa, miten sitä ihminen odottaa viikonloppua :) Enää reilut pari viikkoa hiihtolomaan. Täällä pohjoisessa hiihtoloma on viikolla 10. Jotenkin jo odotan kovasti lomaa :) Mukavaa tiistai-iltaa kaikille!

Jaana

Ompelua ja leivontaa..

Huomenta! Eilinen päivä meni ihan kotoilun merkeissä. Sain leivottua vihdoinkin Runebergin kakun, joka oli ollut mielessäni jo viikon ajan. Lisäksi pääsin ompelemaan Metsolasta ostetulla kankaalla pipon itselleni. Tämä pipo saa aikaan kevätmieltä, jos mikään :) Kaava pipoon on aikalailla oma. Aion tehdä varmaan toisenkin pipon tänä viikonloppuna. Lisäksi touhusin ystävänpäiväjuttuja illalla...Niistä en kerro enempää, koska pari ystävääni lukee tätä blogia :) Tänään aion kotitöiden lisäksi arkarrella kortteja. Korttien teko on ollut jo monen vuoden harrastus minulla. Minullahan on myös askartelu aiheinen blogi. Tätä en ole päivittänyt vuoteen, vaikka kortteja on tullutkin tehtyä :) 







Pakko kait palata kotitöiden pariin, koska ketään muuta ei näytä kiinnostavan ne...
Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille! 

Jaana



Ihanaa lauantaita!

Tämä aamu alkoi mukavasti, kun pienin eskari-poikani halusi tuoda aamupalan äidille vuoteeseen. Poikani oli kertonut, että mitä aamupalan pitää sisältää. Alla kuva aamupalsta. Olipa todella ihana yllätys. Harvoin näitä aamupaloja vuoteeseen saa. Äitienpäivänä yleensä. Aamu lähtikin kivasti käyntiin aamupalan syötyäni. Tänään on tarkoitus tehdä vihdoinkin Runebergin kakku, joka edellisen viikonlopun kiireiden vuoksi jäi tekemättä. Runebergin päivä kyllä menikin jo, mutta ei kait se haittaa, kun on hyvä resepti odottamassa :) Täällä Oulun seudulla sataa lunta aika kovasti tällä hetkellä, joten ulos ei nyt hirveesti tee mieli. Onneksi oon tämän viikon urheilut jo urheillut, että ei oo pakko lähteä lenkille ulos.


Mites teillä muilla, millaiset fiilikset ovat? Mitäs aiotte touhuta tänään? Ihanaa viikonloppua teille kaikille :)

Jaana



Tämän päivän meikkipussi

Ajattelin esitellä tämän päivän meikkipussini sisällön. No oikeastaan on siellä pussissa muutakin, mutta tässä kuvassa näkyy, että mitä tänään käytin meikissäni. Meikkivoiteen tilalla käytän nykyään bb-voiteita. Tässä kuvassa on jokin aikaa käytössä ollut Oriflamen bb-voide. Olen tykännyt kyllä siitä. Voide on riittoisa ja peittääkin ihan kivasti. Ei silti ole mitenkään paksu voide. Ennemmin käytössä minulla oli Maybelinen bb-voide, joka oli myöskin hyvä. Bb-voiteen päälle olen käyttänyt Oriflamen irtopuuteria tai kiinteää puuteria. Ovat kumpikin erinomaisia tuotteita. Lisäksi käytän virheiden peittämiseen Joe Blascon peitevoidetta, joka unohtui kuvasta pois. Aurinkopuuteri on minulla käytössä poskipunan tilalla. Käytän toki poskipunaakin, mutta arkena on pääasiassa käytössä aurinkopuuteri. Luomivärinä minulla on käytössä luotto luomiväripaletti, Diorin viisikko. Tämä viisikko on talven viisikkopaletti. Nythän on jo tullut kevään värit...Teen yleensä yläluomeen rajauksen arkenakin ja siihen minulla on ollut käytössä Oriflamen rajauskynä. Ripsivärikin on Oriflamen...Olen todennut, että moni Oriflamen ripsari on yhtä hyvä kuin Lancomen ripsarit. Huuliin sipaisen melkein joka aamu huulikiillettä Chanelin tai kuvassa olevaa Oriflamen kiiltopunaa. Nyt vasta huomaan itsekin, että suurin osa meikeistä on Oriflamea :) Olenko vähän tylsä? No, käytän muitakin merkkejä, mutta näitä tällä kertaa :)



Onko teillä muilla mitään vinkkejä ihan uusista tämän talven meikeistä, esim. bb-voiteista? Itsellä ei ole tullut ostettua vähään aikaan muuta kuin tämä viisikko... Mukavaa loppuviikkoa kaikille! Voi kait jo niin sanoa? Eikös nyt ole jo kohta loppuviikko ;)

Jaana


Arkisen aherruksen keskeltä

 Kyllä tämä alkuviikko tuntuu olevan arkista aherrusta töissä ja kotona. Lapsia tulee kuskattua harkkoihin ja itse koettaa aina jossain välissä päästä urheilemaan. Eilen ja tänään olen päässyt onneksi käymään kuntosalilla. Minulla on tapana käydä kuntosalilla kolmesti viikossa. Lisäksi olen yrittänyt lenkkeillä, mutta hirveesti en ole ehtinyt käydä. Ajattelin aluksi, että koetan kahdesti vielä ehtiä juoksemaan, mutta yhden kerran olen ehtinyt ja jaksanut...



Ajattelin laittaa piristäviä kuvia tulppaaneista. Ihanasti sattui auringonvalokin pilkahtamaan kuvauspäivänä. Kyllä se aurinko jotenkin saa mieltä pirteäksi ja tuo virkeyttä lisää. Elävät kukat ovat kyllä ihania. Haluaisin, että niitä olisi joka viikko pöydällä :) Mukavaa tiistaita kaikille!

Jaana


Uusi nahkatakki kevääseen

Uuh, selvisin juuri maanantaista, vaikka tiukkaa teki...Takana todella kiireinen päivä töissä ja kotona. Haluan nyt esitellä teille uuden nahkatakkini. Muutama viikko joulun jälkeen oli ihan pakko tilata takki Boozilta. Sain vielä niin hyvällä alehinnalla, että oli pakko saada takki jo tähän aikaan vuodesta. Tää on niin ihanan värinen. Väri vaikuttaa olevan turkoosi, mutta jossain valossa takki on sininen. Pakko myöntää, että tämä on neljäs lyhyt nahkatakki jonka omistan. Ensimmäisen tämän tyylisen nahkatakin ostin Espanjasta muutama vuosi sitten. Silloin nämä takit eivät olleet vielä täällä Suomessa edes muotia. Sen jälkeen olen joka vuosi ostanut eri värisen takin. Tälle takille ei jäänyt hintaa kuin reilut parikymmentä euroa...Ei ollut siis hinnan kirouksessa. Boozin paketissa oli jotain muutakin kivaa...Esittelen niitä varmaan myöhemmin :)


Vero Moda nahkatakki / Reserved housut / Esprit kengät  / paita Vila

Mukavaa alkuviikkoa kaikille!

Jaana



Lauantain luistelut

Tänään kävimme aamulla Zeppeliinissä. Kävin hakemassa Metsolasta pienen tilauksen. Samalla oli pakko piipahtaa vaihteeksi Arnoldsilla ostamassa donitseja. Iltapäivällä kävimme minä, mieheni ja pikkupojat luistelemassa läheisen koulun kentällä. Olipa kivaa! Nyt alkuillasta olen silittänyt uusia olohuoneen verhoja ja ripustellut niitä ikkunaan. Jospa saisin kuvattua ne vaikka huomenna. Mieheni on sillä aikaa valmistellut päivällistä. Ihanaa kohta pääsee maistamaan pihviä, uuniperunaa ja salaattia. Palan painikkeeksi myös lasillinen punaviiniä. 





Oikein mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

Jaana