Sisällön tarjoaa Blogger.

Blogin synttäripäivä tänään!

Hei!

Alkuviikosta huomasin, että hyvänen aika, blogihan täyttää tänään yksi vuotta. 
Apua, mihin tämä vuosi on vilahtanut? 
Tämä vuosi on mennyt kuin siivillä, ihan tuosta vain. 

Olen ollut bloggerissa reilut viisi vuotta. Alun perin minulla oli korttiaiheinen blogi, jossa muutakin askartelua vilahti välillä. Reilut vuosi sitten aloin haaveilla oman blogin perustamisesta. Tämän jälkee päätin perustaa oman blogin. Ihan minulla ei ole ollut aikaa blogille niin paljon kuin olisin halunnut. Neljä lasta, mies ja harrastukset vievät aikaa myöskin. Minusta on tärkeää, että kaikki nämä ovat tasapainossa ja en liikaa anna aikaa blogillekaan. En halua, että muut elämän osa-alueet kärsivät tästä. En mielellään kuulisi, että miksi taas olet blogin kimpussa. Välillä on ollut ilo kuulla miehen suusta, että milloin kirjoitat blogiin. Näin päin on minun kohdallani paremmin. Kaikki omalla painollaan, niin hyvä tulee.

 Blogini on pysynyt sellaisena kuin alunperin ajattelinkin. Rakastan kaikkea kaunista, muotia ja sisustusta. Näistä asioista tykkään ja niitä haluan myös tuoda esille blogissani. Joskus taidan hiukan mennä kaidalle tielle eli poikkean rutiinista, mutta vaihtelu virkistää. 

Huomenna on työpaikkani ensimmäiset pikkujoulut. Olen tilannut ajan juhlameikkiin. Olen joskus parikymppisenä käynyt juhlameikissä viimeksi. Nyt jänskättää vähän, että millaisen meikin saan kasvoilleni. Koetan saada loppuviikolla jonkun hyvän kuvan meikistä ja pikkujouluasusta.

Haluan kiittää teitä kaikkia ihania lukijoitani tästä vuodesta.

Ootte kaikki tärkeitä mulle <3

Ilman teitä ei olisi tätä blogiakaan <3


Terveisin, 

Jaana






26 kommenttia

  1. Onnea blogin synttäreiden johdosta! Mielenkiinnolla odotan kuvia meikistä ja pikkujoulu asusta. :-) Kivaa päivää!

    VastaaPoista
  2. Onnea yksivuotiaalle!!! Tästä on hyvä jatkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tästä on hyvä jatkaa <3

      Poista
  3. IHana uusi ilme blogissasi. Onnea sinulle ja blogillesi. Olemme siis alkoitelleen aikalailla samana päivänä. Ihanaa synttäriviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Yksivuotispäivän kunniaksi minäkin päätin muuttaa vähän ulkoasua blogissa :)

      Poista
  4. Onnee! Kiva uusi ulkoasu synttärin kunniaksi :)

    VastaaPoista
  5. Onnea, onnea! Osuin sattumalta blogiisi ja kivalta vaikuttaa! Käyhän piipahtamassa Villa Kardemummassakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tulenpa kyläileen sun blogiin :)

      Poista
  6. Onnea 1-vuotiaalle ja monen monia vuosia lisää♥

    VastaaPoista
  7. Lämpöset halit multa ja onnittelut kanssa, blogisi on hyvä ja monipuolinen, tykkään paljon!

    VastaaPoista
  8. Onnea 1-vuotiaalle toivoo Suvi :)

    VastaaPoista
  9. Onnea yksivuotiaalle ja kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)