Sisällön tarjoaa Blogger.

Kameran kuvat esiin

 Hellou!
Syyslomalla ollaan edelleen koko perheen kanssa. Kävimme Vuokatissakin muutama päivä sitten pienen reissun. Vuokatin reissun jälkeen kotielämä on maistunut hyvin. Tietty kotitöitäkin on ollut lomalla pakko tehdä. Tänään kävimme Ouluhallissa lasten liikuntatapahtumassa nuorimmaisen kanssa. Jotain kivaa olisi vielä saada loppuviikkoon esim. elokuvissa käyntiä tms. Pitänee miettiä vielä asiaa.

Oletteko te lomalla tällä viikolla?

 Laitan vielä nämä Benidormin reissukuvat, jotka olivat kameran jemmassa. Tietokoneessamme ei ole muistikortin lukijaa, joten kuvien siirto sillä tavalla  ei onnistunut meidän koneella.
Kiitos silti Nannille vinkistä. Kameran johto nyt onneksi löytyi :)

Lomalla pääasiassa nautiskelimme ja olimme auringossa. Benidormissa ei olisi ollutkaan kovin paljon nähtävyyksiä. Alicantessa olisi ollut niitä enemmän, mutta sinne saakka emme lähteneet. Pääasia lomalla on minun mielestäni, että loma on aikatauluton ja rento.


 Hotellihuoneemme parvekkelta. Parvekkemme oli suuri L-kirjaimen mallinen.

Huoneessamme oli neljä sänkyä!
 Mietimme, että huoneeseemme olisi mahtunut melkein koko perheemme...
Parvekkeeltamme edelleen...

Maisemakuvia...
Auringonnousu...
 Hotellin uima-allas, partsilta kuvattuna...
Hotellin edestä...
Portaat johtavat rantaan...
Auringon laskun aikaan rannalta...
Meidän uimarannalta...
Meitsi rannalla...
Ihanat aallot...

Lakatut varpaankynnet...
Rannan asutusta...
 Venäläisten rakennuttama keskeneräinen hotelli...
Elvis ja mä...Huh, kun mä oon vielä kalpea...
Vanhan kaupungin "krääsäkauppa"....
 Näitä kivoja pubeja /kahviloita oli Benidormin vanhassa kaupungissa joka puolella...
Paikallisesta karkkikaupasta...Nam nam, mikä kauppa...
Mieskin uskaltautui kuvaan...
 Vanhasta kaupungista...

 Muitakin ihailemassa maisemia...
Meitsi lähdössä illalliselle...
Kokki vauhdissa...
Mietiskelee, että miten ihanaa lomalla onkaan...

 Benidormin yö...

Nyt taidan lähteä saunan lämmitykseen, koska täällä Oulussa on pakkasta jopa -7 astetta.

Kiitos uudelle lukijalle. Kiitos, kun liityit :) Kiitos vielä kaikille postauksen jättäneille.

Mukavaa viikkoa kaikille <3

Jaana



13 kommenttia

  1. Ihania matkakuvia, harmi vain kun mun tietsikka ei jostain syystä näyttänyt kaikkia kuvia. Voi vitsi kun sinulla on niin ihania vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuvissa olikin jotsin vikaa ja näkyikin vain minulla...Kivaa perjantaita!

      Poista
  2. Ihanat maisemat on ollu todellakin :) Ja olet kyllä upeen ruskettunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Väri kasvoilla on jo vaalennut. Nopeaan se rusketus häviää...Mukavaa päivää sulle :)

      Poista
  3. Oiii miten ihania reissukuvia <3 Ja hei, se meikki-ilta olisi ollut tänään...:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei...Hitsi, kun mä sekoilin :(

      Poista
  4. Kivoja kuvia, muillakaan ei kaikki näy jostain syystä. Mukavaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kivaa perjantaita!

      Poista
  5. Kaunis paikka ja niin kauniita ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sari! Ihanaa perjantaita sulle!

      Poista
  6. Voi kun näyttää kauniilta. Tekee heti mieli lähteä lomalle. Tosin mä olen ensi viikolla lomalla, mutta en varmaan missään pidemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loma tekee aina hyvää! Kivaa lomaa sulle Maiju :)

      Poista
  7. Ihania kuvia! Näitä on kiva katsella etenkin nyt kun Suomessa pakkastelee jo ihan mukavasti. (:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)