Sisällön tarjoaa Blogger.

Syksyn sisustusta

 Iltaa!

Enpä aloita tällä kerralla tekstiä niin, että "viikko on hurahtanut todella nopeaan"...Hah, vaan koetan aloittaa sen toisella tavalla vaihteeksi...

Syksy tuntuu olevan sisustuksen aikaa. Minulla sisustuksen aikaa on syksy ja kevät. Näinä vuodenaikoina haluan saada kotiin edes jotain pientä uutta. Tänä syksynä ostin keittiön pöytään uuden kaitaliinan, hauskan tekokukkasen (en yleensä niitä harrasta), servettejä ja  kynttilöitä.  Ai niin, ostinhan keittiöömme vielä uuden kristallikruununkin. Olen haaveillut siitä monen monituista vuotta. Nyt sattui Jotexilla olemaan kiva ale, niin pakkohan se oli tilata. Sain valaisimen puoleen hintaan. Alla muutamia kuvia ostoksista ja sisustuksesta. Eihän nää mitään isoja asioita ole, mutta pienikin asia piristää sisustuksen ilmettä. Olisin halunnut saada keittiöön jotain tumman punaista, mutta mistään en löytänyt sen värisiä liinoja tms. Päädyin sitten tähän liilaan lopulta, kivahan se on tämäkin väri.


















Haluan vielä kiittää lopuksi kaikkia viime postaukseen kommentin jättäneitä, olen kiitollinen teille <3

Nyt taidan lähteä iltapalan laittoon...Joten palataanpa asiaan taas loppuviikosta.

Ihanaa iltaa kaikille <3

Jaana





12 kommenttia

  1. Kauniita juttuja olet ostanut, etenkin nuo ensimmäisen kuvan kynttilät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kynttilät ovat vaniljan tuoksuisia :)

      Poista
  2. IHana tuo kristallikruunu, se on tosi sievä. Kynttilät ja servetit saa paljon jo ilmettä kattaukseen ja sisustukseen. Olisi kyllä ihana uudistaa kotia oikein urakalla. Keittiöön olisi haaveena yhtä sun toista mutta ne nyt saa odottaa rikastumista. Ihanaa syksyä Jaana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamppu on kyllä sievä. Pitäis ostaa siihen vain himmeämmät "kynttilät ".

      Poista
  3. Kauniin näköistä. <3 Mullekkin on tullut sisustusvimma ja muutetaan kuukauden päästä isompaan asuntoo joten se vielä edes auttaa sitä, että harhailen varsinkin kaikissa ihanissa sisustussivuille jne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, jos pääsee isompaan asuntoon, saa uutta tilaa sisustaa :) Sehän on vasta kivaa....

      Poista
  4. Kaunista <3 Syksyllä on ihana poltella kynttilöitä. Itse pidän tuoksukynttilöistä.

    Mukavaa loppuviikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homna. Rakastan kynttilöiden polttelua :) Nämä valkoiset kynttilät tosiaan tuoksuu vaniljalle :)

      Poista
  5. Todella upeat nuo takan reunalla olevat kynttilät!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tykkään itsekin niistä kynttilöistä :)

      Poista
  6. Ihastuin tuohon kristallikruunuun! Tosi nätti, kannattihan tuollainen napata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kannatti ostaa :) Keittiössä tulee kumminkin vietettyä niin paljon aikaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, se on minulle tärkeä :)