Sisällön tarjoaa Blogger.

Featured Slider

Vähän pääsiäistä meillekin

Pitihän sitä pääsiäistä meillekin vähän saada! Nämä narsissit ihastuttavat ja piristävät kovasti kotia. Yhden ruukkunarsissin ja nakkasin roskiinkin, kun  ehti mennä jo huonoksi. Nyt ostin uuden narsissiruukun ja näitä ihania leikkonarsisseja. Vielä olisi haaveena saada Perunanarsissi ja Helmililja. Ne oli tietty loppu meidän lähi Prismasta. No ensi viikolla toivotaan, että löytyy edes jompi kumpi.

Tämä viikko on mennyt vauhdilla. Tänä aamuna lähdin jälleen töihin, kunnes tunnin päästä soi puhelin ja nuorimmainen soitti ja kertoi, että oli vatsakipuinen. Puhelun jälkeen riensin kotiin, kun en raskinut kouluunkaan häätää lasta. Tämän päivän aikana ei ole oireita tullut lisää, mutta vatsakipu on jatkunut. Onneksi kipu ei ole niin kovaa, että pitäisi isommasti huolestua. Poika raukalla olisi ollut koulun tänään jopa kolmeen saakka. Pitkä päivä olisi ollut koulussa vatsakipuisena ja opettajakaan ei aina reagoi, vaikka valittaakin. Joskus on ollut niinkin, että koko päivän on ollut pääkipua, eikä mitään ole tilanteelle tehty. Siksi on parempi jäädä kotiin, koska ei sieltä koulusta niin vain pois pääse. Kotipäivä tuli siis tästä päivästä.

Tässäpä muutama räpsy pääsiäiskukkasista





Illalla jälleen VOF:ia ja kotoilua. Tekisi mieli sushia, mutta taidan odottaa huomiseen, kun mieskin on kotona. Saadaan yhdessä herkutella.... Jospa tänään pääsen vielä blogikierrokselle, kun viikolla en ole hirveesti ehtinyt bloggailla taaskaan...Lähden nyt päiväkahvin keittoon :)

Mukavaa viikonloppua teille ihananuudet <3

Jaana

Väriä keväisempään olkkariin

Hellou!
 
Vihdoinkin pääsen esittelemään alkuvuodesta muuttuneen olkkarimme. Olkkarin järjestyskin muuttui hiukan. Divaani siirtyi toiseen nurkkaan ja sohva toiseen nurkkaan divaanin tilalle. Sohva onkin hyvä olla näin päin, koska siitä on helpompi useamman tuijotella telkkaria.
 
Olkkarimme on saanut keväisempää ilmettä sinisillä tyynyillä ja pallovaloilla sekä kultaisilla pienillä yksityiskohdilla. Jännä miten pienillä asioilla saadaan aikaan jo näkyviä muutoksia. Tuon ihanan valaisimen ostin synttärilahjaksi, kun sain synttärirahaa. Minusta valaisin on ihana. Sen pienet yksityiskohdat tekevät siitä upean. Nämä muutokset ovat olleet jo useamman viikon, mutta kiireen vuoksi en ole kuvattua.

Ikeasta tilasin uuden julisteen sekä kehyksen siihen. Juliste sopii hyvin valaisimen kultaisiin yksityiskohtiin. Deseniosta haaveilin vielä tilaavani keittiön puolelle jonkun julisteen.
 
Alla muutama kuva olohuoneestamme, yhdessä kuvassa peura vielä tuijottaa seinällä.

  
 

 Tällaisia muutoksia meidän kotona ja olen ihan tyytyväinen olohuoneeseemme...Saa nähdä, että kauanko tunne kestää :D No ehkäpä tämän kevään :)

Oletteko tehneet sisustushankintoja? Jos olette, niin mistä olette hankkineet sisustusjuttuja kotiin?

Nyt lähden iltapuuhiin!

Ihanaa iltaa sinne ruudun toiselle puolelle <3

Jaana


Keskiviikkona...


Miten nämä viikot kuluukin taas niin nopeaan. Viikonloppukin meni kuin siivillä. Huomasin tuossa, että ensi viikolla vaihtuukin jo kuukausi huhtikuuksi! Käsittämätöntä! En tiedä, että onko teillä muilla ihan sama tunne? Siis ajan kulumisesta? Ei siinä siis mitään, otan kevään vastaan ilomielin! Olen enemmän kevätihminen. Talvi menee, kun on pakko mennä ja koetan ajatella positiivisesti, mutta tässä vaiheessa vuotta jo odotan kovasti kevättä!
 
Odotan...
lintujen laulua,
ruohon viherrystä,
kevään tuoksua,
ensimmäisiä kärpäsiä,
sulia pyöräteitä....

Harmillisesti en ole bloggaamaan paljon ehtinyt, kun kotona on ollut kiireitä. Lisäksi olemme mieheni kanssa haaveillut/suunnitellut ensi talven lomamatkaa...Saa nähdä, että pääsemmekö lomalle jonnekin lämpimään. Kotona olen jonkin verran sisustellut ja pieniä muutoksia on kotiin tullutkin. Pitäisi ehtiä nyt vain kuvata ne tänne blogiin. Jospa loppuviikosta saisin tehtyä vielä toisenkin postauksen kodin kevät sisustuksesta :) Toivossa on hyvä elää! Koetan päästä myös blogikierrokselle paremmin.

Kivaa keskiviikkoa teille rakkaat lukijat <3

Jaana